perjantai 14. toukokuuta 2010

Tasapainoa etsimässä

Tänään lähdin käymään ystävän luona kylässä. Haettiin kiinalaisesta ravintolasta herkullinen annos puoliksi. Puhuttiin illan mittaan elämästä ja ihmissuhteista, mielenrauhasta ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Alkoi mietityttää.. junassa kotimatkalla tunsin oloni haikeaksi, selittämättömällä tavalla tyhjäksi.

Kai sitä alkoi taas ajatella liikaa... Mielessä alkoi pyöriä kysymyksiä: miksi toiset saavuttavat (ainakin näennäisesti) tasapainon ja onnellisuuden elämässään, kun taas toiset ajelehtivat rauhattomina vuodesta toiseen tietämättä missä haluaisivat olla ja mitä tehdä? Toiset lähtevät nuorena opiskelemaan haluamaansa alaa, perustavat perheen ja oppivat olemaan aikuisia. Toiset, sellaiset kuten minä, tuntuvat vain ajelehtivan, seikkailevan ja etsivän itseään loputtomiin, eivätkä vielä aikuisinakaan osaa olla aikuisia. Ei minkäänlaista vastuuntuntoa, ei todellista vastuunottoa omasta elämästä.. Kiva huomata täyttäessään 30, että aikuisena olo on tosi hankalaa. Mitä nopeammin aika juoksee, sitä pienemmäksi käy minun tilani toteuttaa unelmiani, sellaisia unelmia, joilla rakennetaan tulevaisuus.

En halua kuulostaa pessimistiltä. Uskoni elämään ja ihmeisiin on yhä olemassa. Mutta pakko myöntää, että mahdollisuuksien kenttä silmissäni kapenee. Teini-iässä sitä vielä uskoi, että kaikki, aivan kaikki, on mahdollista. Enää siihen ei usko... ei siksi, etteikö kaikki edelleen olisi mahdollista, vaan siksi, että sitä lakkaa uskomasta itseensä.

Minä haluan yhä uskoa itseeni, täysillä. Ja kai sisäinen tyhjiöni työntääkin minua eteenpäin, etsimään ja löytämään. Se ajaa minua hullunlailla. Se janoaa täyttymystä, mielenrauhaa, kokonaisvaltaisen onnen. Sitähän me kaikki haluamme: olla onnellisia. Vai?

Mistä se sisäinen tyhjiö oikeastaan tulee? Ja miten sen tunteekin niin lujasti, vaikkei se fyysisesti ole olemassakaan.. se on emotionaalinen juttu. Mutta se on tuntemuksena niin voimakas, että se on melkein konkreettista. Sen voisi melkein paikallistaa, osoittaa sormella missä kohdassa se tuntuu.

Toiset yrittävät täyttää sisäisen tyhjiönsä herkuttelemalla; syövät liikaa. Toiset juovat. Toiset paiskivat hullunlailla töitä. Toiset ostelevat kaikkea turhaa.. kuka mitäkin. Mutta ei se tyhjiö täyty niin.

Se sisäinen tyhjiö odottaa jonkin puuttuvan palasen loksahtavan kohdalleen.. Vaan entäpä jos se ei koskaan loksahda?

Olen alkanut tulla siihen johtopäätökseen, että se puuttuva palanen, se on jo meissä. Se pitää vain löytää. Sitä en ole vielä ratkaissut, mistä sen itsessäni löydän.. olen niin monimutkainen, että toisinaan eksyn itseeni. Mihin minussa se avain on kätketty, avain jolla ovi onneen avataan?

Ei kommentteja: