maanantai 31. elokuuta 2009

Syksyn tunnelmia

Upealta tuntuu tämä alkava syksy. Vaikka ilma on ollut tosi lämmin, tuntuu se jo ihan syksyiseltä. Lehdet alkavat paikoin muuttaa väriään ja aivan totta, huomenna alkaa syyskuu :) Koulussakin ollaan jo päästy täyteen työhön ja tohinaan.

Kerran kun odoteltiin miehen kanssa unentuloa, kysyin mistä syksy alkaa, ja alettiin luetella vuorotellen syksyn merkkejä: lehdet vaihtavat väriään, muuttolinnut lentävät etelään, omenapuut pursuavat omenoita, illat alkavat hämärtyä yhä aikaisemmin, aamut käyvät kylmiksi, haravointiurakat käynnistyvät... ja tietenkin koulut alkavat ja tutut sarjat jatkuvat telkkarissa :)

Minä olen aina ollut syksyihminen henkeen ja vereen. Rakastan kaikkea syksyssä, sadetta ja pimeyttäkin. Syksyllä olen tosi energinen ja innokas. Ja sitten keväällä kun melkein kaikki muut ympärilläni alkavat piristyä, minä olen ihan poikki ja innoton. Tosin olen huomannut, että tämä on alkanut viimevuosina tasoittua... En ole enää niin äärimmäinen. Nykyään kevätkin on jopa ihan kivaa aikaa. :)

Vuodenaikojen vaihtelu on kyllä suuri rikkaus jota jaksaa yhä uudelleen ihailla ja ihmetellä. Koskaan en totu kesän tuloon ja siihen, että yöt ovat valoisat, ja jokakerta ensilumi yllättää minut kuin ennennäkemätön ihme.

torstai 27. elokuuta 2009

Perhe on paras

Jotenkin outo olo. En tiedä olenko masentunut vai iloinen, ehkä kumpaakin. Toisinaan huomaan, että aiheutan itse itselleni masentuneisuutta, alakuloa ja melankoliaa. Vaikkakin olisin mieluummin iloinen, antaa alakulo jonkinlaista syvempää kosketuspintaa itseen. Niinpä olen oppinut iloitsemaan siitäkin, että voin tuntea alakuloa. Kuulostaa varmaan perin kummalliselta.

Nyt olen niin väsynyt tästä päivästä, etten jaksaisi edes kirjoittaa. Töissä kerkesin ehkä kerran istahtamaan alas, vauhdikas päivä. Töistä suoraan asioita hoitamaan ja tenttikirjoja hakemaan kaupungista. Pitäisi alkaa lukemaan tenttiin, joka on ensiviikolla. Rehellisesti sanoen, en ole vielä ehtinyt aloittaa. Viikonloppukin on täynnä ohjelmaa...

Läheiset taas mietityttävät kovasti. Äiti, isä, veli, veljen vaimo... kaikilla on rankkaa ja omat vastoinkäymisensä. Ja äiti on se, joka omien murheiden lisäksi kantaa kaikkien muidenkin murheet.. kai äidit vaan ovat sellaisia. Haluaisin, että äiti alkaisi vihdoin elää enemmän itselleen. Mahdotonta kai. Mutta jos voin siinä mitenkään auttaa, aion yrittää.

En ole koskaan ollut mikään perhekeskeinen ihminen. En esimerkiksi edes tunne kaikkia sukulaisiani, saati että pitäisin yhteyttä. Veljet valittavat kun käyn niin harvoin kylässä; soitan vain kun on asiaa, olen etäinen.. En tiedä miksi, kun kuitenkin, tottakai, rakastan perhettäni...

...Tunteiden näyttäminen on aina ollut vaikeaa, ja olen muutenkin kai aika itsekeskeinen. Ja silti, samalla, lapsesta saakka olen kantanut huolta vanhempien hyvinvoinnista. Kun on sattunut liikaa pahaa, on kai tehnyt itselleen suojakilven; kuin ei muka tuntisi mitään. Ja samalla pelkää kokoajan pahinta; sitä että menettää. Vaikka niin lopulta väistämättä käy.

Nyt kun perheessä on paljon sairautta ja vastoinkäymisiä, jotka vaan eivät mene pois, minun on vain kaivauduttava täältä suojakilpeni alta esiin, ja alettava elää hetkessä, tässä ja nyt.. -Nyt kaikki ovat tässä, puhelinsoiton ja ajomatkan päässä, kädellä kosketettavissa, sanojeni tavoitettavissa. Minun on osoitettava teoillani, että välitän.

Perhe on kaikessa vaikeudessaankin arvokkainta, mitä ihmisellä voi olla. Se tunne, kun on maailmalla yksin ja tietää, että kotiin voi aina soittaa, on paras tunne maailmassa. Pelkkä ajatuskin siitä, että minusta välitetään, lohduttaa niissä tilanteissa kun tunnen olevani yksin.

maanantai 24. elokuuta 2009

Otteita koulusta

Koulun arjessa nähtyä ja koettua:

-Luokassa on oppilas, jonka kanssa opettaja ei tiedä mitä tehdä. Oppilas häiritsee jatkuvasti ja kuuluisi opettajan mielestä erityisopetukseen. Opettaja sälyttää vastuun kyseisen oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta vähän kerrassaan koulunkäyntiavustajalle. Kuin huomaamatta oppilas ajautuu eristyksiin muusta luokasta ja opiskelee avustajan kanssa kahdestaan, usein jopa erillisessä tilassa muusta luokasta. Hyvä jos opettaja enää edes tietää millä sivulla ollaan menossa, ja mitä kyseinen oppilas osaa.

-Oppitunnilla syntyy tilanne, jossa oppilas käyttäytyy uhkaavasti ja aggressiivisesti. Opettaja kokee olonsa uhatuksi eikä tiedä kuinka tilanteen hoitaisi. Niinpä opettaja käskee koko luokkaa siirtymään toisiin tiloihin oppituntia jatkamaan, ja jättää uhkaavan oppilaan kahdestaan koulunkäyntiavustajan kanssa tilannetta selvittämään. "Tee niinkuin parhaaksi näet", sanoo opettaja avustajalle lähtiessään.

-Koulunkäyntiavustaja tulee aamulla töihin, omiin avustajan tehtäviinsä, kun viiden minuutin varoitusajalla joutuukin opettajan sijaiseksi. Opettajalta on tullut sähköpostilla sekavat ja hätäiset ohjeet oppituntien sisällöstä; opetusmateriaalia ei löydy mistään. "Opeoppaat on minulla kotona, lainaa naapuriluokan opelta"... 28 oppilasta odottaa jo luokassa, ja vielä on epäselvää, miltä sivulta jatketaan ja mitä.

-Opettaja on jälleen sairaana, ja sijaiseksi tulee hänen nuori tyttärensä, joka on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Mitään työkokemusta tytöllä ei ole. Hän ei saa luokkaan mitään kuria; hän turvautuu koulunkäyntiavustajaan, joka tuntee luokan ennestään. Avustaja vetää päivän ohjelman opetuksesta kurinpitoon, ja opettajan tytär nostaa päivästä opettajan palkan.

-Opettaja on taas kerran sairaana, ja koulunkäyntiavustaja on sijaisena. Jonkun oppilaan äiti tulee miltei raivoissaan tivaamaan: "te avustajatko tätä luokkaa nyt pyöritätte?!" Ironista kyllä, kyseisen luokan opettaja on epäpätevä, ja ensimmäistä vuottaan opettajana. Avustaja sen sijaan on tehnyt opettajan sijaisuuksia useamman vuoden ajan. Toisekseen, avustajalle ei useinkaan jätetä vaihtoehtoa kieltäytyä sijaisuudesta: "Kun ei me saada nyt ketään muutakaan tähän hätään.."

-Opettaja esittelee uuden koulunkäyntiavustajan luokalle, käyttäen nimitystä "avustaja". Kun koulunkäyntiavustaja jää valvomaan luokkaa opettajan poistuessa johonkin, oppilaat huutavat: "ei meijän sua tarvii totella, sä oot vaan avustaja!"

En halua syyllistää ketään, mutta kai sanomattakin on selvää, että tällainen on väärin!

Terveisin: epäpätevä sijainen, joka tietää mitä on olla avustaja, ja tietää myös mitä on olla opettaja vailla pätevyyttä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Home sweet home

Olipas kiva käydä maalla. Ja ennenkaikkea siksi, kun olo oli niin jaksava. Sitä aistii asioita ihan eritavalla kun ei väsytä; kiinnittää huomiota; havaitsee yksityiskohtia; tuntee enemmän; ilahtuu pienemmästä -saa kaikesta jotenkin paljon enemmän irti. Kuinka moni oikeastaan kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon kiinnittää huomiota?

Tuli puuhailtua paljon ja monenlaista. Ainut asia, mille jouduin sanomaan ei, oli kylmä vesi. En siis uskaltautunut uimaan. Tuntui, että siellä syksy oli jo ehtinyt pidemmälle kuin täällä etelämmässä; alkavaa väriloistoa jo havaittavissa paikkapaikoin.

Olipa myös mukava palata kotiin. Tätä taloa voin nyt kutsua kodiksi isolla K:lla. There´s no place like home.

lauantai 22. elokuuta 2009

Magnesiumin voittokulku

Kertoo varmaan nettiriippuvuudesta, kun mökilläkin pitää olla läppäri mukana, mutta vetoan siihen, että mieskin halusi läppärini mukaan, koska siihen on ladattuna niin paljon musaa... Eli rock ´n´roll soi..

Ihme-piristymiseni jatkaa voittokulkuaan... magnesium tehoaa. En usko enää, että kyseessä olisi pelkkä psykologinen vaikutus, sillä niin montaa juttua on jo kokeiltu etten enää uskonut minkään tehoavan.

Kun on muutaman vuoden laahustanut väsyneenä paikasta ja päivästä toiseen, on kuin paratiisin ovet olisivat auenneet kun yhtäkkiä jaksaakin tehdä vaikka mitä. On kuin raskas haarniska olisi riisuttu yltäni.. Olen tänään noussut yhdeksältä ylös kun yleensä nukun viikonloppuisin iltapäivään asti.. en ole tarvinnut päiväunia, en lepohetkiä, en hengähdystaukoja, en tekosyitä... on käyty lenkillä, on käyty torilla ostamassa herneitä ja mustaherukkamehua, on saunottu, on kuunneltu musiikkia ja on istuttu laiturilla nauttimassa lämmöstä. Ihanaa! :)

perjantai 21. elokuuta 2009

Onnellisuus

Täällä ollaan nyt sitten mökkeilemässä. Ekaa kertaa jätettiin talo ihan tyhjilleen... Tuntui lähtiessä, että pitäisi jättää joku valo päälle, varmuuden vuoksi, mutta ei sitten jätetty. Täytyy olla tosi huonoa tuuria jos sinne nyt murtovarkaat menevät..

...Taidan olla tosi neuroottinen...

Yöllä makasin sängyssä valveilla ja ajatuksia alkoi virrata: aloin miettiä sitä hevosenkenkää, jonka mies irrotti eilen ulko-oven päältä. Kun mies tuli töistä, kysyin missä se hevosenkenkä on, halusin sen talteen. Tuli joku hölmö tunne, että sitä ei saa heittää pois. Vaikka mies sanoi eilen, ettei hevosenkenkä ole taloomme juuri onnea tuonut, kun ottaa huomioon mitä kaikkea pahaa on sattunut, aloin kuitenkin ajatella asiaa ihan päinvastoin. (Taikausko pääsi sitten valloilleen) Ajattelin, että ehkäpä hevosenkenkä nimenomaan onkin tuonut onnea, ehkä siksi kaikesta siitä pahasta on selvitty, niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden on ollut mahdollista, ja jopa paremmin. Kun tarpeeksi pahaa tapahtuu ja siitä kaikesta selvitään, eikö se muka ole hyvää onnea? Ei tietysti ainoastaan onnea, vaan myös kovaa työtä, rakkautta ja voimaa. Se on sitä, mistä on syytä olla kiitollinen.

Kiitollisuuden tunne tuntuu nyt olevan päivän teema. Olen niin onnellinen siitäkin, että oloni on kohentunut ja jaksan tehdä asioita. Johtui tämä kaikki sitten magnesium-kuurista tai mistä hyvänsä, olen aivan uskomattoman onnellinen. Minulle on ihan ennenkuulumatonta, että jaksan vielä työpäivän jälkeen esimerkiksi pyykätä, lenkkeillä, käydä ostoksilla, kyläillä, lukea, katsella leffaa, laittaa ruokaa, soitella kavereille... Asioita, jotka monelle ovat ihan itsestäänselviä, normaaleja arjen askareita. Mutta kun kärsii kroonisesta väsymyksestä, ei mitään tällaista jaksa, kuin pienissä pätkissä ja väkisin. Juuri nyt tuntuu, että jaksaisin ihan mitä vain :D

Töissäkin olin yhtä hymyä. Tajusin, että saan työskennellä aivan upeassa luokassa, aivan mahtavien lasten kanssa. Meillä oli mukava päivä, paljon huumoria, naurua, iloa ja ahkerointia. Kaikki lähdimme hyvillä mielin viikonlopun viettoon.

Mitä voin tähän enää lisätä?

Nyt en halua pelätä, en aio pelätä. Minulla on lupa olla onnellinen. Miksi ei muka olisi???

torstai 20. elokuuta 2009

Kiitos tästä päivästä!

Kummallista.. miten voikaan pelottaa sellainen asia, kuin onnellisuus. Olen tajunnut, että olen onnellinen, vaikka usein olenkin onneton, jopa masentunut. Mutta silloinkin tiedostan, että moni asia on äärettömän hyvin... olen siis onnellinen.

Silti.. pelkään olla onnellinen. Pelkään, koska onni on niin särkyvää, haurasta. Pelkään, koska mitä vain voi sattua, koska tahansa.

Meidän perheellä on aina ollut helvetin huono tuuri. Tai kohtalo, mikä lie. Kaikkein rakkaimmilleni on läpi elämäni sattunut pahoja onnettomuuksia; lisäksi ilmenee aina vain uutta sairautta; on käyty kuoleman rajoilla monta kertaa kuka milloinkin, tultu lääkärien mukaan kuin ihmeen voimalla takaisin.. toistaiseksi minä olen ainut, joka ei ole ollut sairaalassa, meinannut kuolla, tai joka ei ole vammautunut pysyvästi, tai ole vakavasti sairas. Siksi pelkään.. -koska on minun vuoroni? Loppuuko tämä huono onni milloinkaan? koska puhelin taas soi, ja lähdetään sairaalaan?

...Joskus tämä pelko käy väkisinkin mielessä. Ja nimenomaan silloin, kun tajuan olevani onnellinen. Tänään, kun käytiin vanhempieni luona mieheni kanssa, se jysähti minuun. Isä oli pitkästä aikaa virkeä ja iloinen, jutteli ja nauroi. Äiti teki ruokaa. Syötiin, kahviteltiin, naurettiin. Olin onnellinen meidän kaikkien puolesta. Ja sitten se pelko iski.. tämä on niin harvinaista ja särkyvää, tämä on ollut niin monesti lähellä rikkoutua.

Isäni on joskus aikoinaan kiinnittänyt hevosenkengän kotiovemme päälle tuomaan onnea. Mies otti sen tänään pois, kun viimeisteli maalausta. Hän totesi, ettei hevosenkenkä ole perheellemme onnea juuri tuonut. Silti, en ole taikauskoinen. (Paitsi ehkä vähän, salaa...)

Kiitos tästä päivästä.

kohta eka työviikko pulkassa, eikä edes väsytä!

Kiva päivä töissä tänään. Oli rauhallista ja oppilaat tekivät hommia kiitettävästi. Ruokailukin sujui varsin rauhallisesti, eilen kun oli pientä levottomuutta ja pelleilyä ruuan kanssa, sekä melkein karkailua ja muuta puolittaista uhittelua. Tiedän, että monta vääntöä on vielä edessä, ja vieraskoreuttakin ilmassa näin alkuvaiheessa.. Mutta iloitsen nyt kuitenkin tästä. Ja hei.. huominen enää ja eka työviikko pulkassa!! Sitten lähdetään viikonlopuksi mökille.

Ja ihme on tapahtunut: en ole nukkunut työpäivän jälkeen päiväunia eilen, enkä tänään.. Perussetti on jokapäivä töistä tultua sellaiset kolmesta viiteen tuntiin... ja päälle ihan normaalit yöunet.. Kilpirauhaskontrolli nyt syksyllä. Mutta sitä odotellessa olen päättänyt ottaa omat keinot käyttöön...

...Luin netistä, että magnesium voisi auttaa väsymykseen, joten olen aloittanut magnesium-kuurin.. Joku väsymystä potenut henkilö kertoi netissä saaneensa magnesiumista suunnattoman avun.. liekkö tämä sitten psykologista vaikutusta vai mitä, mutta olo on parempi, pirteämpi ja elivoimaisempi! Jatkan kuuria, ja katson mitä tapahtuu.

Magnesium auttaa lukemani perusteella jos jonkinlaiseen vaivaan ennaltaehkäisevästi ja parantavasti.. Jos jollain on kokemusta tai parempaa tietoa, niin kertokaa ihmeessä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Koulupainotteista

Niin ne työt vaan pyörähti käyntiin ja tuntuu melkein kuin ei olisi poissa ollutkaan. Oppilaiden kanssa ollessa väsymystäkään ei muista, eikä kelloa ehdi juuri vilkuilla. Ihan oikeat kouluhommat aloitettiin tänään, eilisen mennessä lähinnä tutustumiseen ja sen sellaiseen. Kivoja oppilaita, ja vielä innokkaitakin näin lukukauden alkaessa :) Mielenkiinnolla odotan millainen vuosi mahtaakaan tulla.
Omat opintonikin avoimessa yliopistossa jatkuvat, pari tenttiä olisi vielä edessä lähitulevaisuudessa, eli aika koulupainotteista on. Iltaisin ajattelin lueskella tentteihin. (VAIKKA MITEN VÄSYTTÄISI!!)



Vastapainoksi koulukiireille kävelylenkki kaupungilla miehen kanssa. Mikäs sen parempaa, kuin raitis meri-ilma ja rakkaan ihmisen käsi omassa... hmmm.


maanantai 17. elokuuta 2009

Työt alkoi, väsyttää..

Takana uneton yö, käynnistymisvaikeuksia ja piiiitkä eka työpäivä. Suunnittelua, orientoitumista, suunnittelua. Että voi ihmistä väsyttää!

Tuntuu nyt tosi hankalalta motivoitua.

Haluaisin vain nukkua.

lauantai 15. elokuuta 2009

Koirajuttuja

Eilen illalla mies kävi vuokraamassa elokuvan "Marley & Me" . Ihan ok. Voin ainakin suositella kaikille koiraihmisille. Siinä lopussa me molemmat itkettiin aika paljon, yllättävän surulliset elokuvan viimehetket.. Sieltä löytyi myös paljon tuttuja juttuja, mitä mekin ollaan koiranomistajina koettu, ja ajattelinkin nyt kirjoittaa sen innoittamana vähän meidän koirasta, sillä olenhan luvannut siitäkin tarinoida. Mutta ihan näin massiivisesti en tule siitä jatkossa kirjoittamaan, sillä tämä ei ole koira-blogi.

Ekana leffaa katsoessa tuli mieleen, että onneksi meidän koira ei ole ihan vastaavanlainen tuholainen, kuin tuo Marley. Yleisesti ottaen se on hyvin rauhallinen tapaus, toki joskus riehaantuu leikkimään tai muutoin hepuloimaan onnesta. Paljon se on kuitenkin tuhonnut ja järsinyt paikkoja. Nuorempana kun se jäi yksin kotiin, oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että jotain tuhoa oli odotettavissa. Nykyisin se on poikkeus, onneksi.

Sillä on joitakin tapoja, jotka ovat mielestäni aika hassuja. Ensinnäkin, kun se ilahtuu jostain, eli aika usein ja ihan pienistä asioista, se saa onnenhepuleita. Tai siksi minä niitä kutsun. Se röhkii kuin possu ja kiehnää kuonoaan maata vasten ja nostaa takapuolen ylös.

Sitten, jos sillä on jotain asiaa, se ilmaisee sen tuijottamalla. Jos se haluaa ulos, se istuu eteen ja tuijottaa herkeämättä silmiin. Jos se haluaa ruokaa, se tuijottaa. Jos se haluaa huomiota, se tuijottaa... Ja jokaisesta tuijotuksesta tiedän yleensä erikseen, mitä asiaa sillä on.

Joskus olen tuijottanut sen kanssa kilpaa, lopulta koira on se, joka kääntää katseen pois. Mutta pakko sanoa, että koiran käyttämä keino on varsin tehokas. Jos vaikka katson telkkarista hyvää ohjelmaa, luen kirjaa tai olen koneella, häiritsee se kummasti kun joku aikansa herkeämättä tuijottaa.

Ja hellyyttä se haluaa vain pieninä annoksina. Joskus sille tulee tarve päästä kainaloon tai paijattavaksi, mutta jos liikaa rapsutellaan, se vetäytyy pois. Myös ruokansa se haluaa pieninä annoksina. Eikä se syö, jos sillä ei ole nälkä. Kaverit ovat ihmetelleet, miten voin jättää ruokalautaseni sen ulottuville tai roikottaa makkaranpalaa sen edessä, eikä se ole moksiskaan. Se todellakin siis syö vain silloin, kun on nälissään. Ja meidän ruokia se ei varasta koskaan. Ei mene edes nuuhkimaan, kun näkee, että on meidän.

Huonoja puolia mainitakseni (kukaan ei ole täydellinen) ovat juurikin ne tihutyöt mitä se joskus harrastaa, sekä hillitön karvan lähtö! Jos kodin haluaa pitää siistinä, joutuu imuroimaan hyvin usein, eikä sekään aina riitä. Koiramme turkkia kuitenkin kehutaan hyvin usein ulkoillessamme. Se saa myös kehuja söpöydestään, kauneudestaan ja rauhallisuudestaan. Myös nopeudesta on tullut erityismainintoja.

Asioita, jotka koiran myötä ovat tulleet ehkä vähän yllätyksenäkin ovat uudet ihmiset ja se, miten paljon koira sitoo meitä. Uusilla ihmisillä tarkoitan sitä, että koiran kautta on tutustunut uusiin ihmisiin, ja joutuu muun muassa päivittäin lenkkeillessä harjoittamaan small-talkia vieraiden ihmisten kanssa, jotka joko tulevat silittämään koiraa, tai antavat oman koiransa tulla tekemään tuttavuutta. Ihan kiva juttu yleensä, mutta huonoina ja väsyneinä päivinä en millään meinaisi jaksaa kohdata näitä tilanteita.

Sitten se sitovuus: ei sitä niin vaan lähdetä reissuun, tai edes illanviettoon, kun on koira. Aina painaa sydämellä, että siellä se koira nyt on yksin, jos lähtee johonkin vähän pidemmäksi aikaa käymään. Otamme koiran mukaan niin moneen paikkaan kuin mahdollista. Hoidossa se ei ole vielä ollut kertaakaan, koska on päässyt kaikkialle mukaamme. Spontaani reissailu on todellakin vähentynyt. Ja mieluummin kutsun kaverit tänne iltaa istumaan kuin lähden itse. Koira myös vaatii aikaa ja huomiota, ei riitä että sen kanssa on kotona. Tietenkään! Se on perheenjäsen, se vaatii hoivaa ja virikkeitä, ja on mukana kaikissa touhuissa.

Ja rahaa siihen on palanut mahdottomasti. Pentuna se sairasti ja siihen upposi todella muhevia summia, että saatiin koira kuntoon. Ja nyt vain sormet ristissä toivotaan, ettei mitään suurempia juttuja enää tule.

Mutta... on se kiva tulla töistä kotiin, varsinkin huonon päivän jälkeen, kun toinen on niin mahdottoman onnellisena ja iloisena ottamassa vastaan, häntä heiluen ja onnen murahduksia murahdellen, kiehnäten ympärillä ja antaen pusuja. Silloin tuntee itsekin olevansa jollekin todella tärkeä.

-Summa summarum: kuten elokuvassa Marley & Me, alku oli hankalaa, mutta nyt en päivääkään vaihtaisi pois.

................................................................
Edit: Mies tuli juuri koiran kanssa lenkiltä ja sanoi, että naapuri oli tullut koiransa kanssa vastaan ja kertonut lukevansa parhaillaan Marley & Me-kirjaa! Naapuri oli todennut, ettei pysty lukemaan kirjaa loppuun, koska se on niin surullinen..

perjantai 14. elokuuta 2009

Isä huonossa kunnossa

Kävin kääntymässä työpaikalla. Tuntuu oudolta, että maanantaina työt sitten taas alkaa. Silloin on suunnittelupäivä, tiistaina alkaa "oikeat työt". Nyt tuntuu, ettei ole kesän aikana yhtään saanut kerättyä voimia. Vaikkakin olen nukkunut ihan tuhottomasti.

Kesä on mennyt myös paljolti sairaalassa isää katsomassa, ja nyt täällä vanhempien kotona. Eilen ja tänään olen ollut vanhempien luona auttamassa äitiä, nyt kun isä on tosi huonossa kunnossa.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Kinastelua ja keittiöpsykologiaa

Tänään oli sateinen päivä. Rakastan vesisadetta. Jotenkin rauhoittavaa herätä siihen, kun katto ropisee. En tiedä mitään rauhoittavampaa ääntä, kuin se.

Mies toi töistä tullessaan mandariinikakkua. Se kruunasi tämän ihanan sateisen päivän. Uskomattoman hyvää!!

Tänään minun oli tarkoitus iltapäivällä lähteä vanhan ystävän luo. Mies lupasi viedä mut. No ensin piti kuitenkin odottaa, että miehen tilaama heppu tulisi arvioimaan mitä maksaa, jos laitetaan lumiesteet katolle. Hepun piti tulla tänne kolmen ja viiden välillä. Sanoin kahden aikaan mun miehelle, että vähän epäilen tuleeko se. "Kyllä se tulee, kun niin on sovittu", sanoi mies...

...Mulla on niin huonoja kokemuksia noista kaikenmaailman remonttireiskoista, asentajista, rakentajista ja mitä kaikkia niitä nyt on.. Kerrankin piti tulla joku aidanrakentaja tekemään hinta-arvio, niin eipä koskaan ilmaantunut. Sitten ne keitä on käynyt, on tehneet hommat ihan vasemmalla kädellä ja vastoin ohjeita ja toiveita. Juosten kusten ja kiire kotiin. Ihmetyttää ihmisten työmoraali!

No niinhän siinä sitten kävi, tietenkin, että kellon ollessa viisi ei heppua näkynyt eikä kuulunut. Mies soitti sinne ja kuulin läpi kuinka heppu selitti siellä, että sade sekoitti suunnitelmat.. En tajua miten sade estää ihmistä tulemasta arvioimaan lumiesteiden hintaa.. Mun mies sanoi siihen, että ilmoitus olisi ollut ihan hyvä juttu. Kuulin kuinka se heppu puhelimessa sanoi "Aijjai... niin... no mitäs nyt tehdään..?" Pöyristyttävää!!!!! No mies sopi hepun kanssa uuden ajan huomiselle ja sanoi, että aikoo neuvotella jonkun hyvän diilin tästä hyvästä.

Olin niin raivona, että meillehän tuli miehen kanssa riita. Täysin turhaa! Olin raivoissani sille hepulle, mutta tietysi mieheni koki raivoni hyökkäyksenä itseään vastaan ja näin ilmiriita oli käynnissä. Kumpikin huusi täyttä kurkkua. Harvoin riidellään niin kiivaasti! Ajattelin, että nyt se helvetin heppu vielä pilasi meidän päivänkin ja ystävän luo lähtö viivästyi parilla tunnilla ihan turhaan.

Minäkään en mene sitten maanantaina töihin, jos sataa. Enkä kyllä varpilla ilmoita mitään. Niih!

No.. tunteet tasaantuivat, riita sovittiin ja halattiin.

Ystävän luona mansikoita, teetä ja sympatiaa. Madonna-mukillisia kului varmaan kuusi tai seitsemän; tarjolla erilaisia tee-elämyksiä ja keittiöpsykologiaa parhaimmillaan. Tuntui kylässäkäynnin ja antoisien keskusteluiden jälkeen, että maailma on taas hivenen parempi paikka ja jokainen voi tehdä unelmistaan totta.

tiistai 11. elokuuta 2009

P.S.

Tänään oli mahtava päivä! Tajusin, että pienet asiat ovat suurimpia.

Tämä päivä kuvina

Tänään on muun muassa poimittu marjoja...

...lekoteltu nurmikolla.... (kauhea pullisteleva suoneni..)

...katseltu taivasta....
...nähty kuumailmapallo.....
...käyty tervehtimässä kissaherraa...

...ja katseltu koiran touhuja...

Tänään myös allekirjoitin työsopimuksen.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Yökyöpeli

Vastapainona suunnattomalle väsymykselle poden myös ajoittaista unettomuutta.. Joskus toki valvon vain siksi, etten malta käydä nukkumaan, mutta kärsin myös ajoittain siitä ihan ihkaoikeasta ahdistavasta unettomuudesta, jolloin en pysty nukkumaan, vaikka kuinka väsyttäisi! kuulin kerran kilpirauhasen niin sanotusta kaksisuuntaisesta häiriöstä, jolloin on sekä vajaa- että liikatoimintaa.. mulla voisi olla se.. kun erinäisetkin oireet ajoittain ilmaantuvat ja sitten ovat taas aikansa aivan päinvastoin.. kaksisuuntainen taidan olla ihan kokonaisuudessaan muutenkin! :)

Nyt kyllä jo väsyttää.. uni tulee ihan varmasti, nyt kun vielä vaan malttaisi mennä nukkumaan... vielä kun on lomaa jäljellä, niin nautin tästä aikatauluttomasta ja rytmittömästä elämästä. Jos huvittaa pelata koneella vielä pari pasianssia, niin olen ihan vapaa sen tekemään, vailla murheita liian aikaisesta aamuherätyksestä.. :)

maanantai 3. elokuuta 2009

Kuvia ja tunnelmia keltaisesta talosta

Yksityiskohtia sieltä täältä..

Muutama mädäntynyt puu jouduttiin kaatamaan ja saatiinkiin aikalailla polttopuita, parikin tällaista kasaa.

Meistä on muuten tullut täällä ihan himosaunojia.. Sauna antaa aivan mahtavat löylyt :)

Kiuas aiotaan jossain vaiheessa uusia.

Hyvin on tullut marjojakin jo.. pitäisi varmaan poimia ne ja tehdä niistä jotain? :) Nam.
Pihalla on myös kolme omenapuuta, jotka ovat alkaneet jo tuottaa pieniä omenoita.. :)

Lisää kuvia ja tunnelmia talosta myöhemmin.


Edit: Uusi kiuas hankittu:

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Syksyinen olo

Alkaa olla ihan syksyinen olo.. Syksyinen mielentila ja syksyinen sää.. Maisema näytti jo kovin syksyiseltä eilen illalla, vettä satoi ja takki piti pukea päälle, jotta tarkeni. Vaikka vielähän on kesä... on on !!! En suostu vielä heittämään hyvästejä sille!

Tänäänkin satoi vettä roppakaupalla, mutta nyt paistaa taas aurinko. Ihanaa. Helteitä kuulemma tälle kuulle luvassa, joten kai se kesä vielä jatkuu.. vaikka työt alkaakin pian.. Kaksi viikkoa enää..