keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pyykinpesuasiaa

Minä olen jostain syystä aina tykännyt pyykinpesusta. No, konehan ne pyykit pesee.. mutta olen aina tykännyt huolehtia pyykit koneeseen ja sieltä sitten kuivumaan. Se on jollain kummallisella tavalla rentouttavaa tekemistä. Siinä samalla näkee sen tekemisensä vaikutuksen.. kun pyykkivuori alkaa hävitä ja puhtaan pyykin tuoksu leijailla ilmassa.

Olen jo hamassa menneisyydessä "ominut" pyykinpesun itselleni, se on minun juttuni, ja minun vastuullani. Mies voi sitten hoitaa kaikki muut haluamansa asiat, kunhan minä saan hoitaa ne pyykit.

Tähän taloon muuton jälkeen kaikki kuitenkin muuttui... Se aika, mikä ollaan tässä asuttu, on pyykit jouduttu pesemään erillisessä saunarakennuksessa (siellä on ollut tämän talouden pyykinpesupiste 80-luvulta saakka). Vessa olisi vaan yksinkertaisesti armottoman liian ahdas, jotta sinne voisi tunkea pesukoneen.

Minulle alkoi muodostua asennevamma.. Yritin alkuun ajatella sen olevan eksoottista ja mummonmökkimäistä, kun pestään pyykit vanhassa saunarakennuksessa... mutta otteeni ajatuksesta alkoi lipsua, kun pakkasiltana tarvoin sääriäni myöten lumessa kantaen raskasta pyykkikoppaa, sormet kohmeessa kopeloiden saunan ovea auki, ja astuessani sisälle kylmään pimeään tilaan, jossa mielikuvitus alkaa laukata.. Sitten piti tehdä sama reissu uudestaan yötä vasten, kun arveli koneen olevan valmis.

No, mukavuudenhaluahan se... myönnän. Kuten sekin, että halusin koneen ehdottomasti olevan päältätäytettävä. Tämä oli sivultatäytettävä, kun se oli sinne jo muuttaessamme valmiiksi asennettu, enkä oikein päässyt senkään seikan kanssa sinuiksi. Selkähän siinä menee prkl!

No mutta... tänään on sikäli juhlallinen päivä, että meillä on nyt niin sanottu kodinhoitohuone, ja siellä pyöri juuri äsken tämän talon ensimmäinen koneellinen pyykkiä, päältätäytettävässä koneessa!

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

30

Suvivirsi laulettu kostunein silmin ja kouluvuosi todettu päättyneeksi: nyt on kesä!

Ja se kauan pelätty suuri ja uhkaava luku 30 iskeytyi juuri mittariin. Ei tämä pahalta tunnu enää, ei yhtään. Viikonloppuna on luvassa kolmikymppisjuhlatkin, vaikka etukäteen ajattelin, että tätä nyt on ihan turha juhlistaa. Juhlistetaan nyt kuitenkin. Tehdään siitä oikein iso numero :)


Tunnen nyt ihan oikeasti itseni henkisesti nuoremmaksi kuin koskaan, sekä samalla viisaammaksi ja kokeneemmaksi kuin koskaan. Olen myös fyysisesti paremmassa kunnossa kuin muistan vuosikausiin olleeni.. (liikunta ja terveet elintavat kiinnostavat ihan eritavalla kuin nuorempana..)

Koulujen päättäjäispäivänä tultiin pariin otteeseen tiedustelemaan, olenko juuri valmistunut ylioppilaaksi, kun kannoin oppilailta saatuja ruusuja matkassa... Olen siis ehkä nyt myös nuoremman näköinen kuin koskaan. (Tai sitten kysyjillä oli liikaa alkoholia veressä, tosin yksi kysyjistä oli taksikuski joka oli ainakin toivottavasti ihan selvinpäin..) :D Onhan siitä nyt, "let me say about", kymmenisen vuotta aikaa, kun painoin ylioppilaslakin päähän.

Voisikohan vielä todeta: elämä edessä, tukka takana...??