Tuskakohtauksia ja toipumista

Kun aikanaan otin epäpätevänä työntekijänä vastaan viransijaisuuden, alkoivat kahden kuukauden kuluttua siitä aivan suunnattomat stressin oireet. Niin voimakasta oirehdintaa en ollut koskaan eläissäni kokenut. Podin pari kuukautta totaalista unettomuutta, olin vähän väliä sairaslomalla ja sain elämäni ensimmäiset unilääkkeet. Sitten kun uni alkoi tulla, aloin saada yöllisiä tuskakohtauksia. En tiedä, mitä ne olivat, mutta minä nimesin ne tuskakohtauksiksi, koska ne olivat juuri sellaisia; täynnä tuskaa. Saatoin säpsähdellä yön aikana monta kertaa hereille aivan paniikissa, kokemukseen, että happi loppuu, sydän tykyttää... apua, mitä tapahtuu, olenko vielä hengissä, kuolenko...??!!! Se oli jotakin aivan hirveää.

Aloin sitten työstää oloani ja hiljalleen yölliset ongelmani alkoivat jäädä pois; aloin taas nauttia nukkumisesta. Aloin tietoisesti suhtautumaan työhön rennommin... tajusin, ettei minulta kukaan voi odottaa huippusuorituksia, sillä enhän minä ole pätevä. Ei kukaan voi olettaa, vaatia tai kuvitella, että osaisin kaiken. Palavereita jännitin ehkä eniten.. mitä jos joku asiantuntija kysyisi jotakin, mihin en vain osaisi vastata... täytyisikö minun heti palaverin alkuun tiedottaa kaikille, että minä en sitten muuten ole pätevä, älkää olettako mitään.. No, nekin menivät omalla painollaan kun lakkasin murehtimasta.. matalalla profiililla, hyvin valmistautuneena, ja samalla rennosti omana itsenäni niistä suoriuduin ja kaikki meni aikalailla nappiin. Aloin luottaa itseeni.

En tiedä, mitä alitajunnassani on viimeviikolla pyörinyt, (tai no, oikeastaan tiedän, mutta ei ihan kaikkea viitsi täällä vuodattaa..) kun heräsin taas kahtena yönä näihin tuskakohtauksiin.. Niitä ei ole tainnut olla yli puoleentoista vuoteen.. Säpsähdin voimalla hereille ja pelästyin; mitä tapahtui, kuolinko juuri??? Sitten raskasta hengitystä, jonka tiedostaa kokoajan, ja yrittää pysyä valveilla, jotta ei lakkaisi hengittämästä.

Yleisfiilis on kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan hyvä. Koen jopa olevani onnellinen. Vaikkakin edelleen hyvin levoton.

Eilen meillä oli miehen kaveri kylässä; join itseni humalaan ja näin nukkumaan mentyäni ehkä maailman kreiseintä unta: Salkkareiden Ismo ja Seppo ryömivät ulos jostakin putkesta, ja Sepon naama oli ihan jäässä ja hän huuteli hullunlailla apua. Jotkut hemmot riensivät puhaltamaan Sepon kasvoille lämmintä ilmaa jollakin puhaltimella.... Se oli se Saarenmaan 80-prosenttinen vodka... ei olisi pitänyt.. :D

Pienet suuret asiat

Olen yleensä mahdottoman kova stressaamaan kaikkia pikkuasioita, kun taas isot asiat otan yleensä paljon rennommin.

Niillä stressiä aiheuttavilla pikkuasioilla tarkoitan esimerkiksi kaikkia työhön liittyviä asioita, tavallisia arjen tilanteita, ihmissuhdeasioita; unohdinko töissä hoitaa jonkin asian, miten selviän kaverin tupareista ja mitä puen päälleni, miksi sanoin töissä jotain hölmöä ja nolasin taas itseni, millä bussilla pääsen määränpäähän ja mitä jos ruuhkabussissa ei ole vapaata istumapaikkaa. Saatan miettiä tällaisia aivan loputtomiin, vatvoa mielessäni näitä niin, että kärpäsestä todella kasvaa härkänen.

Se ei tuntunut missään, kun lähdin aikoinaan ulkomaille vuodeksi opiskelemaan. Talon ostokin tapahtui jotenkin omalla painollaan. Hyppy tuntemattomaan, kuten vaikkapa uuteen työpaikkaan, ei ole sellainen asia, mikä saisi minut pois raiteiltani.

Nyt olen viimepäivinä huomannut, etten ole stressanut ihan niin paljon.. olo on ollut jotenkin aika rento. En ole potenut työahdistusta tai miettinyt, miten selviän tulevasta päivästä. Olen kokenut oloni jotenkin vapautuneeksi; vapautuneeksi jostakin.

(Magnesium lukemani mukaan parantaa stressinsietokykyä...you never know...)

Kunpa tämä tunne kestäisi. Kunpa pystyisin pitämään suhteellisuudentajun siinä, mikä on stressaamisen arvoista ja mikä ei...

Joku sanoi joskus, etteivät ne elämän suuret asiat meidän hermojamme koettele, vaan ne pienet: kun kengännauha menee umpisolmuun tai maitolasi kaatuu pöydälle. Taisi tyyppi olla oikeassa.

Tosin, jos maitolasi kaatuu, ja aiheuttaa hirveät ärräpäät, voi tietysti miettiä, mille tässä nyt ihan oikeasti kirotaan. Kai siellä taustalla on jotakin suurempaa. Kenties ne suuremmat asiat stressaavat alitajunnassa ja tulevat tietoisuuteen niiden pienien asioiden kautta...

Tänään hermojani koetteli vaativa tentti, jossa kirjoitin kolme esseetä tuskanhiki otsalla, ja sain homman valmiiksi minuutilleen tasan, kun koeaika päättyi.

Paluu arkeen kohta koittaa...

Loma mennyt nopeasti... Oltiin mökillä ja palattiin sinne vielä viikoksi takaisinkin. Uitiin, saunottiin ja levättiin. Ihan kiva kesä on ollut, mutta aina se vaan menee niin nopeasti... Ja kohta alkaa työtkin sitten uudessa paikassa. Innostus uudesta työstä on tosiaan muuttunut jännitykseksi, jopa ajoittaiseksi ahdistukseksi..

Muuttolaatikoita saatiin eilen vinopino ja tänään oli tarkoitus aloitella pakkaaminen, mutta enpä sitten jaksanutkaan.. En tiennyt mistä aloittaa, koko muuttokin tuntuu vielä niin epätodelliselta.. En taida uskoa koko hommaa ennekuin kaikki paperit on allekirjoitettu.

Eilen käytiin miehen kanssa ostamassa uudet polkupyörät, siitä on puhuttu jo pitkään. Ajattelin, että jos rupeaisin kulkemaan työmatkat fillarilla... Saa nähdä jääkö pelkäksi uhoamiseksi. Matka on aika pitkä ja kunto huono.. Mutta jostainhan se on aloitettava.. Nuorempana tuli harrastettua paljonkin kaikenlaista liikuntaa, nyt en ole enää vuosiin liikkunut juurikaan kuin ihan satunnaisesti, niin ja tietysti koiran kanssa.

Täytyy varmaan mennä aloittelemaan pakkaamista.. tai tekemään jotakin, mitä tahansa, mikä saisi vielä ajatukset johonkin muualle kuin työhön..

Mökillä

Täällä ollaan mökkeilemässä Suomen suvessa, sää sateinen, harmaa ja tuulinen. Loppuviikoksi luvattu helteitä, ehkä sitten uskallan uidakin.

Ajattelin, että täällä saisin ajatukset pois tulevasta muutosta ja uudesta työpaikasta, mutta pah... koira herätti meidät yöllä ripulin takia ja piti lähteä ulos, sitten ei uni heti palannutkaan ja aloin miettiä muuttoa, lainaa ja kaikkea siihen liittyvää... Viimeyönä näin unta tulevasta työpaikastani, enkä oikein ole varma oliko uni loppujen lopuksi hyvä vai paha...

Olen kyllä niin kova stressaamaan kaikkea, ettei siinä ole mitään järkeäkään..

Mutta nyt ulos luontoon, läppäri kiinni ja aivot narikkaan.

Auringonlasku edelliseltä illalta.