torstai 20. elokuuta 2009

Kiitos tästä päivästä!

Kummallista.. miten voikaan pelottaa sellainen asia, kuin onnellisuus. Olen tajunnut, että olen onnellinen, vaikka usein olenkin onneton, jopa masentunut. Mutta silloinkin tiedostan, että moni asia on äärettömän hyvin... olen siis onnellinen.

Silti.. pelkään olla onnellinen. Pelkään, koska onni on niin särkyvää, haurasta. Pelkään, koska mitä vain voi sattua, koska tahansa.

Meidän perheellä on aina ollut helvetin huono tuuri. Tai kohtalo, mikä lie. Kaikkein rakkaimmilleni on läpi elämäni sattunut pahoja onnettomuuksia; lisäksi ilmenee aina vain uutta sairautta; on käyty kuoleman rajoilla monta kertaa kuka milloinkin, tultu lääkärien mukaan kuin ihmeen voimalla takaisin.. toistaiseksi minä olen ainut, joka ei ole ollut sairaalassa, meinannut kuolla, tai joka ei ole vammautunut pysyvästi, tai ole vakavasti sairas. Siksi pelkään.. -koska on minun vuoroni? Loppuuko tämä huono onni milloinkaan? koska puhelin taas soi, ja lähdetään sairaalaan?

...Joskus tämä pelko käy väkisinkin mielessä. Ja nimenomaan silloin, kun tajuan olevani onnellinen. Tänään, kun käytiin vanhempieni luona mieheni kanssa, se jysähti minuun. Isä oli pitkästä aikaa virkeä ja iloinen, jutteli ja nauroi. Äiti teki ruokaa. Syötiin, kahviteltiin, naurettiin. Olin onnellinen meidän kaikkien puolesta. Ja sitten se pelko iski.. tämä on niin harvinaista ja särkyvää, tämä on ollut niin monesti lähellä rikkoutua.

Isäni on joskus aikoinaan kiinnittänyt hevosenkengän kotiovemme päälle tuomaan onnea. Mies otti sen tänään pois, kun viimeisteli maalausta. Hän totesi, ettei hevosenkenkä ole perheellemme onnea juuri tuonut. Silti, en ole taikauskoinen. (Paitsi ehkä vähän, salaa...)

Kiitos tästä päivästä.

2 kommenttia:

este kirjoitti...

Onneksi elämä rakennetaan niillä hyvillä hetkillä, pakolliset pahat eletään alta pois ja jatketaan taas keräämään hyviä. Kiitollisuutta osaa tuntea niin harva, että kannattaa olla kiitollinen siitäkin, että osaa olla kiitollinen.

Samaistun tunteisiisi enemmän, kuin osaan sanoa. Ei ole kivaa pelätä, haluaisi osata nauttia ilman huolta, että hetki jää viimeiseksi. Mutta koitan käntää senkin ominaispiirteeni voimavaraksi, osaan varautua asioihin, osaan nauttia hetkistä, osaan olla kiitollinen. Niin sinäkin. Kiitollisuus on onnea, meillä on onni.

Jaksamista ja halaus, anteeksi väsyneen mielen tajunnanvirrasta kommenttiboksissa. Taisit juuri saada uuden vakkarilukijan :)

M.M kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Ja aivan totta, kun luin kommenttisi, oivalsin, että olen kiitollinen kun osaan olla kiitollinen. Sitä niin monesti pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Pelko voi antaa siis myös jotakin hyvää: havahdut huomaamaan, mikä on elämässä todella tärkeää :)