Tilannepäivitystä

Talokaupat on tehty, eilen. Muutto tämän kuun aikana. Olo ei ole voitonriemuinen kuten kuvittelin sen olevan, kun tämä päivä viimein koittaa, että ne nimet on niissä papereissa. Sen sijaan olo on ahdistunut, masentunut ja innoton. Tämä oli pitkä ja hankala prosessi, jossa tuli kokoajan kaikenlaisia mutkiakin matkaan, ja vaikka se on nyt ohi, ei tunnu huojentuneelta. Ehkä tähän vaikuttaa moni muukin meneillään oleva asia, mutta kuvittelin tämän kaiken silti erilaiseksi.

Vaikuttaa varmaan osaltaan sekin, että sanoin sitten lopulta itseni irti töistä. Näin jälkikäteen se on harmittanut ja kaduttanut paljon, vaikka punnitsinkin ajatukset silloin mielestäni hyvin tarkkaan.. Uusi työ on katsottuna, mutta se tulee olemaan vain väliaikainen, koska on määräaikainen lyhyt pätkä. Eikä se liioin ole sellaista, mitä haluan. Kunpa vain löytyisi sellainen paikka, jossa olisi myös hyvä olla, eikä tarvitsisi käydä siellä vain pakon edestä. Sellainen paikka, että se ei tulisi mukaan kotiin ja olisi ajatuksissa 24/7.

Vastoinkäymisiä on muutenkin... autoon kohdistunutta ilkivaltaa joka maksaa taas meille ylimääräistä (omavastuuosuus) ja perheriitoja ja erimielisyyksiä (ei minulla ja miehelläni, vaan veljellä ja minulla, sekä veljellä ja äidillä). Olen oikeesti aika poikki. Haluaisin paeta pois, jonnekin.

Uusi työ

Nyt on sitten työt alkaneet ja eka viikko takana, huomenna käynnistyy toinen viikko. Jo ensimmäisen päivän jälkeen huomasin, että työparin kanssa on ongelma. Ei hänessä mitään vikaa ole sillätavoin, että on erittäin sydämellinen ihminen jne. mutta näkemyksemme ovat hyvin erilaiset. Jo ensimmäisenä päivänä otin puheeksi, että pitäisi miettiä yhteisiä linjoja, ja suunnitella työtä ja työnkuviamme jne. Kommentti siihen oli, että kyllä me varmaan ollaan aika samoilla linjoilla.. käytännön työ on kuitenkin jo osoittanut, ettemme todellakaan ole samoilla linjoilla.

Alusta asti olisi pitänyt saada keskusteltua selvät linjat ja se, miten toimitaan missäkin tilanteessa. Nyt ei ole mitään mistä saisi otetta... kaikki on ihan sekaisin enkä minä vähiten..
Olen puhunut tilanteesta jo monelle taholle, mukaanlukien työparini, mutta mitään muutosta ei ole ollut. Pyytäisin vain yhtä iltapäivää, että istuttaisiin alas ja mietittäisiin näitä asioita.. mutta jos toisella on niin kiire kotiin iltapäivisin, niin sitten on.. kai huomenna vielä jatkan asiasta keskustelua eteenpäin, tosin en usko että ihminen voisi yhtäkkiä muuttaa linjansa täysin..
Mielessä kävi jo parin ensimmäisen päivän jälkeen, että sanon itseni irti, mutta katson nyt vielä vähän aikaa... ongelmia on muitakin, tämä ei ole ainut.

En tiedä miksi ajatus irtisanoutumisesta tuntuu niin suurelta kynnykseltä. (Olen tietysti koeajalla kun työ vasta alkoi, joten mitään irtisanomisaikaahan ei ole..) olen tavallaan jo päättänyt mielessäni, että heti kun löytyy joku muu paikka, sanon itseni irti, mutta silti ajatus sen toteuttamisesta jotenkin hävettää. En ole ikinä ennen tehnyt niin, ja se tuntuu luovuttamiselta, mutta toisaalta taas, olen alkanut oppia sen, että itseään täytyy kuunnella. Edellisessä paikassa yksi ongelma oli juuri se, että linjauksia jouduttiin vatvomaan kokoajan, kun tiimissämme ihmiset vaihtuivat ja sitten oli ihmisiä jotka eivät pitäneet kiinni näistä linjauksista. Jos yksikin toimii ihan päinvastoin kuin muut, siitä tulee turhaan lisää hankalia tilanteita. En enää jaksaisi lähteä siihen.. Ajattelin jo etukäteen, että tämä paikka on asiantuntijayhteisö (jollaisena paikan esittelivätkin) mutta totuus onkin näköjään käytännössä jotain aivan muuta. Puheet ovat aina hienoja, toteutus muuta. Ihmiset saattavatkin olla epäpäteviä, johdolta ei tule tukea, kukaan ei edes tiedä mitä meidän tiimissä tapahtuu, jne....

Kyllä mielestäni työntekijällä on oikeus vaatia muutakin kuin palkka tilipäivänä. Toinen ongelma on se, että kahdeksasta kahteen välisenä aikana ei ole mahdollista yhteenkään kahvitaukoon tai ruokataukoon.. hyvä jos kahden jälkeenkään kerkiää.. (Ekan viikon olen siis ollut kahdeksasta kahteen ilman taukoa ja syönyt kahden jälkeen evääni jos olen ehtinyt, tai sitten ollut nälissäni sinne neljään saakka..) Käytännössä teen myös valtaosan töistä, jotka kuuluisivat työparini vastuualueeseen. Pää on aivan sekaisin ja olo ahdistunut. Kiukuttelen kotona kokoajan ja välillä itkettää. Olo on niin turhautunut ja toivoton, kun haluaisi tehdä työnsä hyvin, mutta tilanteen myötä on jo ensimmäisen viikon aikana menettänyt täydellisesti työmotivaation.

No, aika näyttää. Ehkä jo huomenna tiedän enemmän. Yritän jatkaa asiasta keskustelua huomenna. Mieli kyllä tekisi vaan mennä ja jättää avaimet, tehdä niinkuin siinä biisissä "Valehtelisin jos väittäisin"....."Ois kai siistii antaa periksi, toteais vain kylmästi: ei tästä mitään tuu. Lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään." Niin mä haluaisin tehdä!

Nyt ei kyllä mielessä pyöri mitään muuta kuin tämä työasia.. Mutta talokaupatkin lähestyvät kokoajan.. siksikään ei ole varaa jättäytyä yhtään työttömäksi, uusi työ pitäisi olla valmiina jos meinaa lähteä kävelemään.. Tämä kämppä on irtisanottu syyskuun viimeinen päivä. Silloin me olemme siis ulos täältä.

Paluu arkeen kohta koittaa...

Loma mennyt nopeasti... Oltiin mökillä ja palattiin sinne vielä viikoksi takaisinkin. Uitiin, saunottiin ja levättiin. Ihan kiva kesä on ollut, mutta aina se vaan menee niin nopeasti... Ja kohta alkaa työtkin sitten uudessa paikassa. Innostus uudesta työstä on tosiaan muuttunut jännitykseksi, jopa ajoittaiseksi ahdistukseksi..

Muuttolaatikoita saatiin eilen vinopino ja tänään oli tarkoitus aloitella pakkaaminen, mutta enpä sitten jaksanutkaan.. En tiennyt mistä aloittaa, koko muuttokin tuntuu vielä niin epätodelliselta.. En taida uskoa koko hommaa ennekuin kaikki paperit on allekirjoitettu.

Eilen käytiin miehen kanssa ostamassa uudet polkupyörät, siitä on puhuttu jo pitkään. Ajattelin, että jos rupeaisin kulkemaan työmatkat fillarilla... Saa nähdä jääkö pelkäksi uhoamiseksi. Matka on aika pitkä ja kunto huono.. Mutta jostainhan se on aloitettava.. Nuorempana tuli harrastettua paljonkin kaikenlaista liikuntaa, nyt en ole enää vuosiin liikkunut juurikaan kuin ihan satunnaisesti, niin ja tietysti koiran kanssa.

Täytyy varmaan mennä aloittelemaan pakkaamista.. tai tekemään jotakin, mitä tahansa, mikä saisi vielä ajatukset johonkin muualle kuin työhön..

Mökillä

Täällä ollaan mökkeilemässä Suomen suvessa, sää sateinen, harmaa ja tuulinen. Loppuviikoksi luvattu helteitä, ehkä sitten uskallan uidakin.

Ajattelin, että täällä saisin ajatukset pois tulevasta muutosta ja uudesta työpaikasta, mutta pah... koira herätti meidät yöllä ripulin takia ja piti lähteä ulos, sitten ei uni heti palannutkaan ja aloin miettiä muuttoa, lainaa ja kaikkea siihen liittyvää... Viimeyönä näin unta tulevasta työpaikastani, enkä oikein ole varma oliko uni loppujen lopuksi hyvä vai paha...

Olen kyllä niin kova stressaamaan kaikkea, ettei siinä ole mitään järkeäkään..

Mutta nyt ulos luontoon, läppäri kiinni ja aivot narikkaan.

Auringonlasku edelliseltä illalta.

Päänsisäistä sekamelskaa

Perjantaina olin terassilla entisen työkaverin kanssa, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Alkuilta meni kyllä siihen, että puhuttiin työasioista, menneistä, nykyisistä, tulevistakin.. Sitten seuraan tietysti tuppautui humalaisia miehiä, jotka häiritsivät keskustelua siinä määrin, että päätettiin vaihtaa ravintolaa. Paikanvaihdos johti myös siihen, että keskustelunaiheet muuttuivat, alettiin puhua miehistä, menneistä ja nykyisistä sekä ihmissuhdekuvioista noin ylipäätään. Oli erittäin mielenkiintoiset keskustelut.. Lopulta taas saatiin seuraa, vaikkei olisi tarvittukaan. Kolmannessa ravintolassa alkoi päässä pyöriä ja yököttää, en enää pysynyt perässä keskusteluissa enkä miehissä, joten päätin vetäytyä kotiin.. Mä en näköjään enää kestä viinaa..

Talokauppahommat pyörivät nyt päässä. Jotenkin tämä koko juttu alkaa ahdistaa ihan tosissaan. Mitä lähemmäs kaikki on tulossa, sitä epävarmemmaksi alan tulla, että onko tämä viisasta. En tarkkaan ottaen osaa sanoa, mikä siinä pelottaa, kai ihan kaikki; olla veloissa melkein lopun ikäänsä.., entä jos tulee ero, entä jos sattuu jotain, entä jos ei viihdytä siellä, entä jos ei pärjätä taloudellisesti ja entä jos ja entä jos..... En ollut tullut ajatelleeksi sitäkään, että mitä tapahtuu kun toinen meistä kuolee.. Kummasti sitä on alkanut miettiä nyt sitten perintöasioitakin. Kaikki pitää suunnitella varman päälle, kaikki täytyy turvata.

Parin tunnin päästä lähdetään ajelemaan mökille, siellä olisi tarkoitus olla viikko. Ja tietysti läppäri ja mokkula pitää ottaa mukaan... Mutta jospa siellä saisi ajatuksia vähän irti kaikesta tästä... Jos osaisi vielä rentoutua, unohtaa muuton ja uuden työpaikan..

Tuleva taas mietityttää

Eilen, kun mies tuli töistä lähdettiin samantien liikenteeseen. Käytiin Talolla ja otettiin kaikenmoisia mittoja tulevia juttuja varten. Mies mm. kiipesi ottamaan mittoja savupiipusta piipunhattua varten. Enpä ole tuollaistakaan koskaan tullut ajatelleeksi, että piipunhattu lisää savupiipun kestoikää ja estää kosteusvaurioiden syntymistä. Kaikkea sitä pitää ruveta ajattelemaan taloprojektin myötä..

Lomaa olisi jäljellä sellaiset kolmisen viikkoa, ja uusi työkin alkaa jännittää.. Musta tuntuu, että oon jatkuvasti aloittamassa uutta työtä... Oon tehnyt niin paljon aina määräaikaisia pestejä ja viransijaisuuksia. Viimeisimmässä paikassani olisin saanut jatkaa hamaan tulevaisuuteen, mutta tyypillistä mun tuuria, koko lafka lopetti toimintansa tähän kevääseen. Kerran tarjottiin ihan vakinaista virkaa, mutta sillon ei se paikka tuntunut "omalta", nyt tietysti taloprojektin kannalta olisi turvallinen vaihtoehto jos saisi vakinaisen paikan. No, kuitenkin tuntuu tavallaan ihan piristävältä ja kivaltakin päästä aloittamaan uudessa paikassa. Työmatka tosin tulee olemaan aika pitkä. Mutta sain paikasta haatattelussa niin hyvän kuvan, että päätin ottaa työn vastaan. Jo haastattelun lopussa siellä sanottiin, että haluavat ehdottomasti palkata minut. Jee! :)

Olo on sekava. Kaikkea tätä en malta enää odottaa, mutta pelottaa se hetki, kun ne käyvät toteen.

Vähän väsynyt päivä

Jotenkin ärsyttävä olo. Keskeneräinen. Kaikki velloo tekemättömänä ympärillä, eikä huvita tehdäkään mitään. Väsyttääkin. Postissa odottaa kitarapaketti, lisää "romua" siis tänne sekamelskan keskelle vaan. No itsepähän tilasin.

Täällä vaan makoillaan koiran kanssa, välillä nukutaan, sitten taas havahdutaan hereille.

Kyllä se vaan täytyy myöntää, että ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisen oloon ja hyvinvointiin. Kun kaikki on kaaoksena ympärillä niin ei huvita tehdä mitään ja olokin on ihan paska. Mutta kun en vaan näe mitään järkeä alkaa siivoilemaan, kuten olen jo todennutkin. Mieluummin pakkaamaan, mutta kun ei sekään huvita. Kaikenlisäksi tässä talossa alkoi ikkunaremontti. Sitten kun ne tulee meille niin pitää siirrellä kaikki kamat pois ikkunoiden edestä ja kuulemma sälekaihtimetkin pitäis itse ottaa pois, sitten ne tulee ja myllää täällä kaaoksen keskellä menemään. Ärsyttävää. Ja tottakai nyt laitetaan ne uudet ikkunat, kun me ollaan muuttamassa pois.

Tänään en löydä varmaan mistään mitään kivaa.

Törsäilyä, muuttoajatuksia ja lisää muutoksia

Aamulla tuli pyörittyä netissä ja shoppailtua online. Rahaa meni niin paljon, etten kehtaa edes tunnustaa. Jotenkin kai ajattelin, että nyt törsätään kun se on mahdollista, syksyllä kuitenkin joudutaan kiristämään kukkaron nyörejä.. No, itseasiassa kaikki mitä tilasin, oli ollut suunnitelmissa jo pidempään, eli ei mitään ns. heräteostoksia. Herätettä siinä oli vain se, että tilasin kaiken samalla kertaa. Tilasin levyjä, maalaustarvikkeita, pari nuottikirjaa, kitaratarvikkeita jne......

Virallinen muuttopäivä tulee näillä näkymin olemaan lokakuun ensimmäinen, vasta!! Olin kuvitellut, että päästään muuttamaan jo ensikuun lopulla, mutta ehkä kuitenkin parempi näin. Saadaan lisäaikaa esim. pakkaamiseen..

Oon kyllä huomannut, että motivaatio siivoamiseen ja muihin kotitöihin on täysi nolla. Kun tietää, että lähitulevaisuudessa on se muutto edessä, niin ei viitsi enää yhtään panostaa tähän kämppään. Kun noita tavaroita kerääntyy jokapuolelle, niin niitä voisi jo pikkuhiljaa ruveta pakkaamaan, tai kait pitäisikin jo ruveta.. sen sijaan että edes miettii siivoamista ja järjestelyä.. Sama kait se on, vaikka asuttaisiinkin pari kuukautta laatikoiden keskellä...

Sitten, yksi muutos lisää: aloitan uudessa työpaikassa kuukauden kuluttua. Tuleepa sopivaan saumaan kaikki.. No siinäkin mielessä hyvä, ettei muutto sattunut heti elokuulle..

Muuttoajatuksia

Näin viimeyönä unta meidän muutosta. Mulla oli niin valtava kasa tavaraa, että siitä kasvoi kerrostalon korkuinen vuori, pelkästään vaatteita oli puolet siitä. Ihmiset manailivat vieressä, että millä ihmeellä nämä roinat saadaan kuljetettua sinne talolle. Suostuin lopulta, että jos nyt sitten noista yksistä vanhoista kengistä luovun, siinä kaikki. Sepä auttoi paljon.. :) Olen ihan oikeastikin miettinyt niistä kengistä luopumista, ne on niin kuluneet, että niissä on pohjissa reiät. Mutta en raaski ihan vielä...

Siinä sitten heräillessä alkoi ärsyttää naapureiden, ja ylipäätään tämän korttelin ihmisten puuhat..

• miksi pitää huutaa toisten parvekkeen alla


• miksi pitää paiskoa roskakatoksen ovea


• miksi pitää luukuttaa musiikkia täysillä heti aamusta


• miksi pitää kolistella ja huutaa rapussa


• miksi pitää polttaa tupakkaa toisten parvekkeen alla


• miksi pitää selvitellä perheasioita huutamalla, aamuyöllä..
  
  

Näitä asioita en jää kaipaamaan täältä! Vaikka on toki paljon sellaisiakin asioita, mitä jään ihan varmasti kaipaamaan... Kuten esim. sitä, että..

• kauppaan on viiden minuutin kävelymatka


• juna-asemalle saman verran


• lähimpään baariin kävelee kolme minuuttia ja se on vieläpä siisti ja viihtyisä


• täältä on oppinut tuntemaan paljon väkeä, aina jossain joku morjenstaa.. rapussa, pihalla, lenkkipolulla, kaupassa, baarissa...


• sitä ei tunne oloaan niin yksinäiseksi, kun jokapuolella on elämää..

Tuleekohan meille kukaan sitten enää kylään, kun ei asuta ihan kaiken keskellä ja vieressä...Kannattaisi tulla... sitten voidaan lämmittää vieraille puusauna ja laittaa grilli tulille, istua pihakatoksessa ja kuunnella musiikkia vaikka ulkona (musiikkia, jonka olemme itse valinneet..) Täällä istutaan parvekkeella, mistä näkyy suoraan vastapäisten talojen parvekkeille, kuunnellaan kuinka naapuri luukuttaa Hurriganesia, ja siinä samalla odotellaan, että oma saunavuoro alkaa puoli kahdeksalta. (Näin kaunis maisema näkyy siis parvekkeeltamme..)


Mitä enemmän mietin tätä kaikkea, sitä enemmän haluan muuttaa, - ja en halua muuttaa.

Kyllä ihmismieli on kummallinen!!

Ajatuksia talosta

Olen kovasti selaillut huonekalukauppojen mainoksia ja jo päättänyt (miehenkin puolesta) mitä kaikkea kivaa hankitaan syksyllä uuteen kotiin.. No ehkä ei ihan kaikkea laiteta uusiksi, tulisi aika kalliiksi, mutta on se kiva haaveilla. Ainakin tästä nykyisestä kämpästä lähtee tolkuttomasti tavaraa roskiin, tai tietysti kaikki ehjä ja hyväkuntonen annetaan pois uuteen käyttöön. Äidille lupasin jo meidän vanhan sängyn, me halutaan leveempi, paljon leveempi!

Tuntuu, että tähän asti on asunut vähän millon mitenkin, romujen keskellä, keskeneräisyydessä ja toinen jalka oven välissä lähdössä aina johonkin. Tää meidän nykyinen kämppäkin on yksi hyrskynmyrsky. Tuntuu, ettei ole edes kunnollisia normaaleja huonekaluja, sohvassakin on koiran kaivama kuoppa keskellä, joka ollaan sitten peitetty jollain täkillä.. Jostain syystä ei olla panostettu tähän ollenkaan, ehkä siksi kun jo alusta asti oli tiedossa, että tässä ei kuitenkaan loputtomiin asuta. Jospa sitten syksyllä saisi ihan oikeen kodinnäköisen kodin, mikä näyttää siltä, että siellä asuu kaksi aikuista ihmistä..

Jotenkin alkaa jo vähän mietityttää se muutto. Muutoissa on aina hirveä homma. Ja sitten kun sen lisäksi on sitä remonttia, ennenkuin pääsee ihan kunnolla muuttamaan. Ja samalla käydään tietysti töissä, ja työpäivän jälkeen kun alkaa laittaa taloa, luulen että saadaan aikaan pari väsynyttä ja mehevää riitaa.. Meitä kumpaakin jännittää, tiedän sen. Meidän elämä tulee muuttumaan niin paljon, ei varmaan tajuta sitä rahanmenoakaan ennenkuin se on konkreettista. Kovasti ollaan kyselty kaikkea mahdollista tutuilta, joilla on samanlaisia tilanteita. Ja kun kuultiin millasia rahasummia niillä menee kuussa, niin vähän alkoi kauhistuttaa. Mutta eiköhän me selvitä... Ei kai pankkikaan asuntolainaa myönnä säälistä.. haha..

Tuntuu että elämässä alkaa nyt ihan näillä hetkillä niin sanotusti ihan uusi luku. Yleensäkin oon huomannut, että elämässä kaikki muutokset tulee ryppäissä, ainakin mulla. (Muista tulevista muutoksista kerron myöhemmin..) Pitkään tuntuu että kaikki junnaa paikallaan ja oikeastaan mitään ei tapahdu. Sitten kun jo alkaa tuntua hetkittäin, että tätäkö tää nyt on, eikö mikään mun elämässä mene eteenpäin, niin sitten yhtäkkiä oven takana odottaa monta isoa juttua, jotka kääntää kaiken päälaelleen hyvällä tavalla. (on tietysti niitäkin jotka kääntää kaiken päälaelleen huonolla tavalla..) Jo ennenkuin ne muutokset on siellä oven takana, niin niiden tulon voi jotenkin vaistota. Jotenkin sellaisella oudolla selittämättömällä tavalla muutos väreilee ilmassa...

Tänään käytiin talolla ja koira pääsi pihalla taas mielipuuhaansa, eli kuoppia kaivamaan, mahtaa tulla kuoppaisa piha, nyt jo yhteen monttuun astuin ja hyvä etten nilkkaani nyrjäyttänyt ....

Unelma keltaisesta talosta kohta totta

Noniin, blogin alku... En tähän hätään keksinyt blogille parempaa nimeä kuin "elämää keltaisessa talossa", joten nimi saattaa vielä ajansaatossa vaihtua. Tai sitten ei, se jää nähtäväksi.

Sekin jää nähtäväksi, millaiseksi tämä blogi muotoutuu. Ensisijainen ajatukseni oli, että haluan vain yksinkertaisesti kirjoittaa elämästäni, meidän elämästä, saada ehkä täällä ajatuksilleni tilaa ja vapaan temmellyskentän.. pohtia, iloita, surra.. kertoa kaikesta maan ja taivaan väliltä, harrastuksista, työstä, intresseistä, jne.... Ja tietysti kaikesta, mitä keltaisessa talossa tulee tapahtumaan..

No, jokatapauksessa, jostain tämä kaikki täytyy aloittaa, joten aloitetaan tästä:
Tällä hetkellä minä, kihlattuni, ja koira asutaan kerrostalossa, harmaassa sellaisessa. Lähiössä, jossa sattuu ja tapahtuu. (Niin hyvässä kuin pahassa...) Minä viihdyn täällä, tykkään siitä, että on elämää ympärillä ja kaikki palvelut, kaupat & baarit (...) aivan kulman takana. Kesän jälkeen olemme kuitenkin muuttamassa rauhalliselle omakotitalo-alueelle, keltaiseen taloon. Tästä on unelmoitu jo kauan. Rakastan kaupungin ytimessä elämisen lisäksi myös rauhaa ja hiljaisuutta, sitä ettei kaikki ole ihan kulman takana. Joten toivottavasti en tunne siellä rauhallisuudessa sitten oloani kovin orvoksi, kun kerta se rauhaakin kaipaava puoli minusta löytyy..

Mutta, sitten pieneen tarkentavaan esittelyyn: tämänhetkinen elämäntilanne: minä--> 28v. nainen, joka on työelämässä, mutta tahtoisi vielä jatkaa opintoja.. Pieni vauvakuumekin jollain tapaa on... ristiriitaisia mietteitä siitä, alkaako perustaa perhettä vai panostaako vielä opiskeluun ja työhön ylitse muiden. Ei oikein ole koskaan tiennyt mitä haluaa, eikä ole varma tietääkö vieläkään.. Eikä joskus saa oikein mitään aikaiseksi.. Mutta tietää sen, että yöelämä ja ravintolat on pääosin nähty (jos ei lasketa mukaan satunnaisia baari-iltoja kavereiden kanssa), ja siis halua ehkä olisi pikkuhiljaa siihen perheen perustamiseen, tai ainakin jonkinlaiseen asettumiseen.

Mies: ---> 35v. ei haaveile opiskelusta; on tehnyt samaa työtä samassa paikassa kymmenen vuotta. Ahkera työntekijä sekä innokas tekemään kotitöitä (!), Kova vauvakuume, haluaa asettua lopullisesti aloilleen, viettää rauhallista kotielämää, ja mennä naimisiin.

Koira: ---> 3v. kiltti ja suloinen, vähän arka, mutta myös itsepäinen ja utelias. Valikoiva kuulo. Tykkää kaivaa kuoppia ja järsiä keppejä. Tulee olemaan varmasti tyytyväinen keltaisen talon suureen pihaan.

Me kaikki yhdessä: ikää 66v.. toivomme viettävämme keltaisessa talossa paljon onnellisia hetkiä sekä elävämme elämämme yhdessä loppuun saakka... Me maksamme myös pian lainaa vuosia ja taas vuosia eteenpäin, remontoimme ja kunnostamme, hoidamme pihaa ja teemme omat saunapuumme. Koira kaivaa kuoppia ja repii kasvit maasta juurineen. Selviämmekö kaikesta sopuisasti, vai kiristyykö hermot niin, että riidellään kokoajan jostakin? Se jää nähtäväksi. -Moni asia jää nähtäväksi.