Musta möykky sisälläni

Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, ajatukseni olivat muutossa, se oli silloin iso asia ja suuri elämänmuutos, jonka toteutuminen jännitti. Nyt se on sitten todellisuutta, on talo ja asuntolaina. Olemme viihtyneet hyvin. Silti välillä arveluttaa. Onko tämä se elämä, jossa haluan olla. Toisinaan olo on levoton kuin villieläimellä, joka on suljettu häkkiin, ja joka haluaisi vain juosta kauas pois; purkaa kaiken voimansa siihen, että sinkaisee matkaan.

Olen aina ollut ailahteleva; mutta nyt enemmän kuin koskaan ennen. Mies kuittasi keskustelunavaukseni kriisituntemuksistani sanomalla "aijaa... hei monelta se elokuva alkaa..."

Mua ahdistaa. Oikeastaan kaikki. En koe voivani tai haluavani kirjoittaa tänne täysin rehellisesti kaikesta siitä, mitä on meneillään ja mitä koen. Ehkä joskus kirjoitan, ehkä en, eihän minun toki täydy. Mutta johonkin se kaikki täytyisi voida purkaa. Mihin? Olisin varmaan terapian tarpeessa. Ei ole ketään, kenelle voisin kertoa täysin avoimesti kaikesta, en vain voi.

..Syvälliset yhteydet elämästäni puuttuvat... joku hassu, puolittainen avautuminen on saattanut tapahtua pubin nurkkapöydässä miehelle, jolle on aina ollut helppo jutella, mutta joka ehkä kuuntelee ja ymmärtää vain siksi, että hänellä on taustalla taka-ajatus. Hetken yhteys ja ymmärrys riittää kuitenkin viemään minut taas sisäisten möykkyjeni kanssa muutaman askeleen eteenpäin. Kotona oma mies on aina niin iloinen ja pintasuuntautunut, ettei häneen oikein saa syvää yhteyttä, kuin hetkittäin, tai siis... itse on aina tehtävä keskustelunavaus ja vietävä keskustelua eteenpäin, jotta se kantaisi.

Ehkä joudun kirjoittamaan joitakin tuntemuksiani vanhanaikaisesti pöytälaatikkoon. Ikävää siinä on vain se, että tyhjä paperi, joka hiljalleen täyttyy sanoilla, ei koskaan vastaa takaisin. Minä itse uskottelen voivani antaa vastaukset kysymyksiini.. toki alitajunta työstää ja prosessoi kirjoittamaani, ja alkaa tarjota näkökulmia... mutta ne ovat silti vain minun näkökulmiani, ja siksi puolueellisia. Kuka minä olen nostamaan itseni jalustalle ja oikeuttamaan tekoni; kuka minä olen päättämään, että saan aina anteeksi kaiken, tehdyn ja tekemättömän, vain siksi, että minulla on syyni? Toki avaimet vastauksiin ja ratkaisuihin ovat sisälläni, mutta tarvitsisin jonkun viitoittamaan tietä; näyttämään, kuinka karttaa luetaan.

Mulla on oikeesti juuri nyt tosi paha olla. Valehtelen jo itsellenikin. Tarvitsen vapautuksen; kaikesta tekemästäni. Silti haluan, että minun olisi hyvä olla näin, juuri tässä. En halua pois, mihinkään. Ja silti haluan. Kaipaan kipeästi, kaikkea muuta. Kaipaan niin, että tekisi mieli hypätä korkealta ja kovaa; johonkin tuntemattomaan,; unohtaa kaikki mitä on koskaan ollut; alkaa alusta.