perjantai 3. heinäkuuta 2009

Uutta tilannepäivitystä

Nyt olisi kiireetön hetki, joten ajattelin vähän käydä läpi viimeistä puolen vuoden pätkää...
Ensinnäkin, kun irtisanouduin viime syksynä uudesta työpaikastani reilun kolmen viikon jälkeen, niin nyt voin onnekseni todeta, että olen ollut ratkaisuuni todella tyytyväinen jälkikäteen! olisin silloin saanut määräaikaisen lyhyen 2kk pätkän toisesta paikasta, jonne en sitten koskaan mennytkään, kun sainkin työtä koko vuodeksi eräästä paikasta tästä läheltä. Ja se on ollut mahtava työpaikka! :) Minulle luvattiin sieltä myöskin jatkoa syksyksi, eli työt siellä jatkuvat elokuussa.

Sitten taloasiaa... Muutto sujui yllättävän vaivattomasti. Asetuttuamme tänne hieman, olemme tehneet niin sanotusti pientä pintaremonttia ja saaneet paljon aikaan, olemme tehneet tästä ns. itsemme näköisen. Paljon tosin on vielä hommaa, oikeastaan olohuone on ainut huone mikä on täysin valmis. Paneloitiin seinät ja hankittiin kalusteet, kun vanhasta asunnosta ei tuotu juuri mitään huonekaluja tänne.

Kaikkiin muihin huoneisiin on vielä tulossa muutoksia, esim. seinien maalausta yms. Kivuttomasti on mennyt siinäkin mielessä, että mitään muhevia riitoja ei ole tullut, vaikka niitä etukäteen pelkäsin, kun itse olen aika hermostuva tyyppi paineen alla.

Remppahommaa olemme pääsääntöisesti tehneet kahdestaan miehen kanssa, silloin tällöin on pari tuttua käynyt auttelemassa. Joistakin haaveista on myös luovuttu taloudellisista syistä, realiteettien tullessa vastaan. Eli ei enää olekaan niin valtavaa hinkua laittaa aivan kaikki uusiksi.. Pienemmilläkin muutoksilla saa jo paljon aikaan. Tupareitakaan ei olla toistaiseksi ainakaan vielä pidetty, eikä välttämättä pidetäkään.

Kaikenkaikkiaan tunnelmat täällä ovat oikein hyvät.

Ei kommentteja: