maanantai 9. marraskuuta 2009

Kriisistä kriisiin tieni käy

Niin kuin aika soljuu eteenpäin, soljuvat ajatukset ja tunteetkin. Viimeviikolla ahdisti ja kurkkua kuristi... kaikki oli aivan sekaisin.. sitten lopulta enää vain harmitti, vaikka asiat olivat edelleen aivan yhtä sekaisin... eilen jo nauratti..


Kun viimeviikolla satoi lunta, oli kuin olisin saanut uuden alun.. talven tulo on aina ollut minulle nousujohteista aikaa... puhdas lumi = parempi, puhtoisempi, virkeämpi mieli... mutta kuten mielialanikin tulevat ja menevät, lumi tuli ja meni.. laskeutui pimeys, satoi vettä, koitti maanantai..

Olen muuten huomannut, että sen minkä taakseen jättää, todellakin edestään löytää: jos menneisyydestä jää vaikeita tunteita ja asioita käsittelemättä, ne aktivoituvat myöhemmin, ottavat vallan ja alkavat työntyä väkisin ulos.. ensin pienen pieninä pisaroina... sitten yltyen, suurempina pisaroina.. lopulta vesiputouksen lailla; voimakkaana virtana. Taistelen yhä osittain sitä virtaa vastaan.. -mutta en enää haluaisi taistella. Haluaisin viimein antaa sen padon murtua, käsitellä ne asiat, ja lopulta päästä yli. Kaikki oikeastaan aktivoitui, kun se onneton vahingonkorvauskirje kolahti postiluukusta. Kai kuitenkin hyvä asia, että se kolahti. Nimittäin se kolahti johonkin syvälle minussa. Vielä aion jaksaa taistella oikeuden puolesta, sekä löytää lopulta mielenrauhan, tavalla taikka toisella.

Kaiken tämän keskellä myös uusia asioita ilmenee kokoajan, asioita joista osa on muuttunut niin sanotusti kärpäsistä härkäsiksi.. Olen osittain tullut siihen tulokseen, että olen kriisi-ihminen. En osaa vain olla ja elää. Tarvitsen kokoajan jotakin säpinää, kuohuntaa ja draamaa, jotta todella tunnen eläväni. Voisin päästää itseni niin paljon helpommallakin. Voisin armahtaa itseni, laskea tiettyjä asioita harteiltani pois, keskittyä enemmän ympäröivään maailmaan sen sijaan, että vatvon vain itseäni ja olemistani, sekoitan asioitani.

...Ikäänkuin heittelisin korttipakasta kortteja lattialle vain saadakseni keräillä niitä sieltä, etsiä puuttuvia kortteja, järjestää ne aina uudelleen ja uudelleen, ässästä kuninkaaseen, kaikki oikeaan järjestykseen.. tarkoituksetonta, mieletöntä.. ja silti teen sen taas, yhä uudelleen....

Pelkäänkö minä, että koittaisikin se hetki, jolloin kaikki kortit olisivat kädessäni, oikeassa järjestyksessä, ja voisin vain sujauttaa ne pakettiin, josta ne otin? Että elämä olisikin kasassa, ja kohdallaan? Mitäs sitten tapahtuisi?


Voiko ihminen pelätä olla onnellinen?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todellakin voi! Täällä yksi sellainen.. Tuntuu niin tutulta noi sun kirjoitukset! Me esimerkiksi ostettiin oma yhteinen ihana asunto maaliskuussa ja ensimmäiset neljä kuukautta oli yhtä kriisiä minun puoleltani! Kaikki oli liian hyvin, kaikki sanoi kun teillä on niin ihanaa yms.ja minä protestoin kaikkea vastaan! Ja minä en osannut nauttia! Kyseenalaistin kaiken mikä oli hyvin. Kaikki pienet asiat ja lopulta sitten koko parisuhteen ja olin muuttamassa jo pois. Koko ajan oli kriisi päällä ja meinasin tukehtua! Sitten avasin suuni, puhuin miehelle kaiken mikä mietitytti, aivan kaiken! Puhuin myös kaiken sen mitä se ei välttämättä olisi halunnut kuulla mutta yritin myös perustella ajatuksiani. Sillä tavalla aloin vihdoin saada asioita myös johonkin järkevään suuntaan päässäni. Ei ollut helppoa ja monen monta riitaakin joutui koirat kuuntelemaan! Luulin jo että kohta tarvii lähteä hakemaan apua ensimmäistä kertaa elämässä kun ei mun oma olo alkanut helpottamaan millään. Mutta toi puhuminen auttoi. Aluksi puhuin vaan pinta puolisesti että vähän harmittaa mutta sitten parasta oli se kun latoi kaiken pöydälle!
Eipä tämmöset muiden tekstit omaa oloa paljon paranna mutta voimia sinne kovasti! Monet tekstisi ovat tosiaan tuntuneet niin tutuilta..

M.M. kirjoitti...

Kiitos kovasti kommentista, kyllä on oikeasti lohdullista kuulla, että joku jossain on kokenut jotakin samaa ja ymmärtää jotenkin, mistä on kyse. Ehkä en olekaan tulossa hulluksi.. Täytyisi itsekin saada rohkeutta ottaa oma olo ja kaikki siihen liittyvä täysin avoimesti puheeksi, ennen kuin omalla käytöksellään oikeasti tuhoaa kaiken..