Meillä kävi illalla yllätysvierailija. Lokoisasti nukkui pienet torkut omenapuun katveessa, ja mutusteli illalliseksi ruohoa. Meinasin, jotta menisinkö kyselemään kuulumisiaan, mutta olisi kaveri varmaan luikkinut karkuun.
maanantai 6. syyskuuta 2010
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Ihmetyttää
Minne viikonloput häviävät niin nopeasti? Miksen koskaan ennätä ajoissa nukkumaan? Miksi aamulla tulee aina kiire, vaikka nousisin ajoissa ylös? Miksi viikko tuntuu alussa niin tuskallisen pitkältä, mutta hujahtaa kuitenkin ikäänkuin huomaamatta ohi? Onko viikonloppujen välissä edes mitään viikkoja?? Minne aika oikein häviää? Mitä häh?
maanantai 30. elokuuta 2010
Arki
Arki ja työt ovat alkaneet, lievää väsymystä havaittavissa. Ruoka-annoksetkin ovat olleet sen mukaisia... Huomaa salaatti!
maanantai 16. elokuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Yöhommia
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Wonderland
Katsoimme viimein eilen elokuvan Liisa Ihmemaassa. Se ei ollut mielestäni mikään järisyttävä elämys, mutta ehkä sen ei tarvinnutkaan olla. Onpahan nähty.
Postissa tuli eilen Discshopin mainoslehti, jossa oli juttua kyseisestä leffasta. Siinä kerrottiin muun muassa, miten kyseisen tarinan tunnetuin filmatisointi, Disney-animaatio vuodelta -51, nousi 60-luvulla eräänlaiseksi kulttileffaksi, eikä vähiten hallusinogeenisista huumeista kiinnostuneiden joukossa. Kirjoituksen oudoin vinkki olikin katsoa kyseinen leffa ilman ääntä, kuunnellen samanaikaisesti Pink Floydin The Wall -levyä. (Musiikin pitää alkaa täsmälleen samalla hetkellä, kun elokuvan nimi Alice in Wonderland näkyy ruudulla). Tekstissä hämmästellään elokuvan ja levyn seuraavan toisiaan häkellyttävän tarkasti.

Pitäisi varmaan olla aikamoinen tekemisen puute, että lähtisin tuota katselu-kuuntelu-elämystä kokeilemaan, ja kyttäämään miten se levy täsmää Ihmemaan tapahtumiin. Mutta ehkäpä tuo voisi sitten olla se köyhän ja kiltin tytön hallusiogeeninen huume.

torstai 1. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)