Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. toukokuuta 2010

Koe hylätty

Tänään ärsyynnyin töissä tosissani, kun kaksi oppilasta jäi kokeessa kiinni lunttaamisesta. Miten voivat olla niin hölmöjä!!!!! Olo on vieläkin ärsyyntynyt. Onneksi jäivät kiinni, ja saavat selittää kotona, miksi kokeet hylättiin.

Eniten ärsyttää se, kuinka tyhminä ne aikuisia oikein pitävät... että aikuisilta voi tehdä salaa tällaista, ei ne mitään huomaa hah hah haa... ARGH!

Huomiseksi sovittiin oppilaiden kanssa päivädisco... minä lupasin järjestää musiikin, joten olen koko illan siirrellyt muistitikulle biisejä, joista oletan sen ikäisten tykkäävän.. Keskusteluissa nousivat jo esiin Lady Gaga, Madonna, Akon (never heard before) ja Michael Jackson. Meidän koulussa Michael Jackson on ihan hittijuttu. Legenda. No, Akonkin tuli tänään tutuksi. Ehkäpä sujautan kiusallani sekaan jonkun ihan out-of-nowhere-biisin vaikkapa 60-luvulta... Vähän historiaa lapsille.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Retkellä

Luokkaretket ovat rankkoja. Onhan se kivaa, kun ohjelmassa on jotakin erilaista, kuin perinteistä koulutyötä, mutta samalla se on kaksinverroin kuluttavampaa. Oppilaat, etenkin erityisoppilaat, reagoivat rutiinista poikkeavaan olemalla levottomia ja ylivilkkaita. Ei pysytä aloillaan, kikatellaan, pelleillään, mölytään, lyödään överiksi.. Valmistelut ja valmistautuminen vievät paljon aikaa, retkipäivät ovat pitkiä ja uuvuttavia, ryhmän pitää pysyä kasassa: vähän väliä joutuu laskemaan ovatko kaikki mukana. Toisilla on rahaa ostaa karkkia, toisilla ei, tulee paha mieli. Joku oksentaa bussissa, toinen alkaa kiukutella, kun joutuu jonottamaan. Ollaan pukeuduttu shortseihin ja t-paitoihin, alkaakin tihkuttaa vettä.. sää on kylmä ja tuulinen.

Tänään piti jaksaa pysyä tolpillaan lähes kahdeksan tuntia ja kävellä ja kävellä ja kävellä... Kantapäissä muhevat rakkulat. Olin niin loppu! Bussimatkalla takaisin moni oppilas vaipui uneen, niin melkein minäkin.

...Kaaduin suoraan sänkyyn, kun pääsin kotiovesta sisään, ja nukuin sikeästi neljä tuntia.

Onneksi luokkaretkiä ei tarvitse tehdä ihan joka viikko...

Jottei tämä nyt kuitenkaan olisi pelkkää valitusta, täytynee lisätä, että luokkaretket ovat yleensä pääsääntöisesti hauskoja ja tarjoavat hyviä elämyksiä. Retkillä on myös mahdollisuus jutella oppilaiden kanssa vapaammin kaikesta, kun ei tarvitse kokoajan keskittyä kouluhommiin. Yhteishenki kasvaa ja on mukava nähdä ilo ja into oppilaiden kasvoilla.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Paluu töihin

Olen ollut pitkällä sairaslomalla leikkauksen vuoksi. Tänään palasin viimein töihin. Voi sitä jälleennäkemisen riemua. Nimeni raikui käytävässä ja luokassa, kun oppilaat huomasivat minun nousevan portaita ylös. Seurasi paljon halauksia, hymyilyä, tervetulotoivotuksia ja kuulumisten vaihtoa. Siellä oli ollut ikävä. Ja olihan minullakin ollut vähän ikävä, kai se on pakko myöntää..


Oli kiva palata töihin. Ja mikä ihana sää oli kävellä mennen tullen. Mua alkoi siinä matkalla ihan naurattaa; miten klisee se onkaan kun joku vislaa perään.. Työmaan ohi kävellessäni joku työmies vislasi perään ja mikä teki siitä jotenkin extra-kornia, oli kun kaivinkoneen kuljettaja siinä vieressä alkoi töötätä torvea ja huiskuttaa. Kai tämä kuumuus tekee ihmisistä vähän kummallisia..

Yritin jo äsken vähän alustavasti miettiä, mitä laittaisin kevätjuhlaan päälle. Yleensä aina vasta edellisenä iltana valikoin vaatteita ja iskee hirveä paniikki. Nyt on se ongelma, että olen laihtunut niin paljon, ettei oikein ole sopivia vaatteita... käytännössä koko vaatekaapin sisältö pitäisi laittaa uusiksi.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Paskat ja hyvät asiat


Päivän paskat asiat:

- selvittelin rikokseen liittyvää vahingonkorvaussaatava-asiaa soittamalla asiaa hoitavalle taholle, eikä mitään korvauksia näytä edelleenkään olevan tulossa meidän perheelle, koska rikoksentekijällä ei ole tuloja... kunhan pyörittelevät summia paperilla. Haluaisin vain saada oikeutta!
- olen väsynyt ja alakuloinen
- parisuhde on kriisissä (ja se on minun syyni)

Päivän hyvät asiat:

- eräs neljäsluokkalainen poika totesi kesken tehtävänteon, että "sä oot kiva ope!" ja tuli halaamaan ihan tunteella.

Yksikin hyvä, pieni asia, voi sysätä hetkeksi sivuun kaiken ikävän.

Ja vaikka nyt onkin paljon sitä kaikkea ikävää, josta en kaikesta halua täälläkään kertoa, se ei tarkoita, että toivoni olisi mennyt. Olen hämmästyttävän elämäniloinen; hämmästyttävän tyyni, ja hämmästyttävän toiveikas. Uskon, että tämä sekamelska tuo perässään lopulta jotakin hyvää. Sitten joskus, ehkä jo pian.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Kohtaamisia koulussa

On ihan oma taiteenlajinsa taivutella itsepäinen lapsi mukaan toimintaan. Kun lapsi on kerran päättänyt, että minähän en tee nyt mitään enkä osallistu mihinkään, on siinä työmaata kerrakseen. Tänään keskustelin varmaan puoli tuntia koulun eteisessä pienen, kiukkuisen ja jääräpäisen pojan kanssa, joka oli vakaasti päättänyt, ettei osallistu ulkoliikuntaan, kun kaikki ei mennytkään hänen tahtonsa mukaan. Lopulta pääsimme ulos ja kiukkukin unohtui. Onneksi meitä oli kolme aikuista, joten tilanne saatiin hoidettua näin, kahden muun aikuisen ollessa oppilaiden kanssa ulkona.

Tänään tunsin myös suurta myötätuntoa pientä ja hentoa venäläispoikaa kohtaan, joka on asunut Suomessa kuukauden. Hänelle piti opettaa englantia, kun hän ei puhu vielä edes suomea. Saimme kuitenkin kommunikoitua ja tehtävät tehtyä. Hän sai ilmaistua, ettei viihdy Suomessa, ja ettei hänellä ole yhtään kavereita. Yritin rohkaista ja tsempata poikaa. Iltapäivällä näin hänet hieman iloisempana askartelutyön ääressä. Alku on usein hankalaa, mutta näillä maahanmuuttajalapsilla muutos yleensä tapahtuu silminnähden, hetimmiten kun he alkavat omaksua kieltä.

Tänään koettiin myös yhden oppilaan kanssa niin suuria vaikeuksia matematiikassa, että hän itse halusi jäädä välitunniksi luokkaan saamaan lisäohjausta. Kotona ei kukaan oikein ole auttamassa läksyissä ja näin ollen läksyt ovat aina tekemättä, sääli. Mutta oppilaalla itsellään on valtaisa innostus oppia ja tehdä. Ihailtavaa urheutta.

Tehdessäni lähtöä isot "kovispojat" kerääntyivät koulun pihalla ympärilleni puhumaan mukavia. Kovan kuoren alla on suloisia pieniä lapsia.

Tajusin taas tämän päivän jälkeen, että palkitsevaa tässä työssä on kohdata mitä erilaisempia lapsia, ja ehkä jopa ajoittain olla avuksi. On ihanaa huomata, että tykkää siitä työstä, mitä tekee. En tiedä, kuinka usein tällaista oivaltaa, tai pysähtyy ajattelemaan. Aamuisin ahdistaa, kun kello soi, ja usein töissäkin saattaa väsyttää. Mutta silti... aivan mahtavaa saada olla mukana näiden lasten elämässä.

Huomenna olisi työpäivä poikkeuksellisesti lauantaina.. siitä hyvästä saamme keväälle yhden ylimääräisen vapaapäivän. Tarkoituksena on, että myös lasten vanhemmat osallistuisivat huomiseen koulupäivään; saa nähdä miten aktiivisesti kodeista tullaan, tai päästään mukaan.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Monikulttuurista

Lapset osaavat ottaa uudet haasteet vastaan ihailtavan rennosti.

Tänään opeteltiin englantia nassikoiden kanssa, jotka eivät puhu vielä sanaakaan suomea -eivätkä sanaakaan englantia. Silti ymmärsimme toisiamme ja saimme tehtävät tehtyä, pelasimme ja nauroimme.

Voin vain kuvitella, miten kummallista ja ahdistavaakin olisi elää aivan ummikkona vieraassa maassa ja kulttuurissa, käydä koulua osaamatta lainkaan maan kieltä. Saattaisi jonkinlainen paniikki iskeä päälle, kun yrittäisi pysyä perillä siitä, mitä ollaan tekemässä. Mutta nämä lapset... he vain sulautuvat porukkaan, leikkivät, seuraavat mukana uteliaina mitä tehdään ja alkavat innokkaasti tapailla sanoja. Ja ennenkuin huomaatkaan.. he puhuvat kanssasi samaa kieltä.

Viimekeväänä tapasin kaksi Etelä-Amerikasta tullutta tyttöä, jotka olivat täysin ummikkoja. Nyt toinen siirtyy yleisopetukseen ja molemmat puhuvat suomea sujuvasti.
:)

maanantai 24. elokuuta 2009

Otteita koulusta

Koulun arjessa nähtyä ja koettua:

-Luokassa on oppilas, jonka kanssa opettaja ei tiedä mitä tehdä. Oppilas häiritsee jatkuvasti ja kuuluisi opettajan mielestä erityisopetukseen. Opettaja sälyttää vastuun kyseisen oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta vähän kerrassaan koulunkäyntiavustajalle. Kuin huomaamatta oppilas ajautuu eristyksiin muusta luokasta ja opiskelee avustajan kanssa kahdestaan, usein jopa erillisessä tilassa muusta luokasta. Hyvä jos opettaja enää edes tietää millä sivulla ollaan menossa, ja mitä kyseinen oppilas osaa.

-Oppitunnilla syntyy tilanne, jossa oppilas käyttäytyy uhkaavasti ja aggressiivisesti. Opettaja kokee olonsa uhatuksi eikä tiedä kuinka tilanteen hoitaisi. Niinpä opettaja käskee koko luokkaa siirtymään toisiin tiloihin oppituntia jatkamaan, ja jättää uhkaavan oppilaan kahdestaan koulunkäyntiavustajan kanssa tilannetta selvittämään. "Tee niinkuin parhaaksi näet", sanoo opettaja avustajalle lähtiessään.

-Koulunkäyntiavustaja tulee aamulla töihin, omiin avustajan tehtäviinsä, kun viiden minuutin varoitusajalla joutuukin opettajan sijaiseksi. Opettajalta on tullut sähköpostilla sekavat ja hätäiset ohjeet oppituntien sisällöstä; opetusmateriaalia ei löydy mistään. "Opeoppaat on minulla kotona, lainaa naapuriluokan opelta"... 28 oppilasta odottaa jo luokassa, ja vielä on epäselvää, miltä sivulta jatketaan ja mitä.

-Opettaja on jälleen sairaana, ja sijaiseksi tulee hänen nuori tyttärensä, joka on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Mitään työkokemusta tytöllä ei ole. Hän ei saa luokkaan mitään kuria; hän turvautuu koulunkäyntiavustajaan, joka tuntee luokan ennestään. Avustaja vetää päivän ohjelman opetuksesta kurinpitoon, ja opettajan tytär nostaa päivästä opettajan palkan.

-Opettaja on taas kerran sairaana, ja koulunkäyntiavustaja on sijaisena. Jonkun oppilaan äiti tulee miltei raivoissaan tivaamaan: "te avustajatko tätä luokkaa nyt pyöritätte?!" Ironista kyllä, kyseisen luokan opettaja on epäpätevä, ja ensimmäistä vuottaan opettajana. Avustaja sen sijaan on tehnyt opettajan sijaisuuksia useamman vuoden ajan. Toisekseen, avustajalle ei useinkaan jätetä vaihtoehtoa kieltäytyä sijaisuudesta: "Kun ei me saada nyt ketään muutakaan tähän hätään.."

-Opettaja esittelee uuden koulunkäyntiavustajan luokalle, käyttäen nimitystä "avustaja". Kun koulunkäyntiavustaja jää valvomaan luokkaa opettajan poistuessa johonkin, oppilaat huutavat: "ei meijän sua tarvii totella, sä oot vaan avustaja!"

En halua syyllistää ketään, mutta kai sanomattakin on selvää, että tällainen on väärin!

Terveisin: epäpätevä sijainen, joka tietää mitä on olla avustaja, ja tietää myös mitä on olla opettaja vailla pätevyyttä.

perjantai 21. elokuuta 2009

Onnellisuus

Täällä ollaan nyt sitten mökkeilemässä. Ekaa kertaa jätettiin talo ihan tyhjilleen... Tuntui lähtiessä, että pitäisi jättää joku valo päälle, varmuuden vuoksi, mutta ei sitten jätetty. Täytyy olla tosi huonoa tuuria jos sinne nyt murtovarkaat menevät..

...Taidan olla tosi neuroottinen...

Yöllä makasin sängyssä valveilla ja ajatuksia alkoi virrata: aloin miettiä sitä hevosenkenkää, jonka mies irrotti eilen ulko-oven päältä. Kun mies tuli töistä, kysyin missä se hevosenkenkä on, halusin sen talteen. Tuli joku hölmö tunne, että sitä ei saa heittää pois. Vaikka mies sanoi eilen, ettei hevosenkenkä ole taloomme juuri onnea tuonut, kun ottaa huomioon mitä kaikkea pahaa on sattunut, aloin kuitenkin ajatella asiaa ihan päinvastoin. (Taikausko pääsi sitten valloilleen) Ajattelin, että ehkäpä hevosenkenkä nimenomaan onkin tuonut onnea, ehkä siksi kaikesta siitä pahasta on selvitty, niin hyvin kuin olosuhteisiin nähden on ollut mahdollista, ja jopa paremmin. Kun tarpeeksi pahaa tapahtuu ja siitä kaikesta selvitään, eikö se muka ole hyvää onnea? Ei tietysti ainoastaan onnea, vaan myös kovaa työtä, rakkautta ja voimaa. Se on sitä, mistä on syytä olla kiitollinen.

Kiitollisuuden tunne tuntuu nyt olevan päivän teema. Olen niin onnellinen siitäkin, että oloni on kohentunut ja jaksan tehdä asioita. Johtui tämä kaikki sitten magnesium-kuurista tai mistä hyvänsä, olen aivan uskomattoman onnellinen. Minulle on ihan ennenkuulumatonta, että jaksan vielä työpäivän jälkeen esimerkiksi pyykätä, lenkkeillä, käydä ostoksilla, kyläillä, lukea, katsella leffaa, laittaa ruokaa, soitella kavereille... Asioita, jotka monelle ovat ihan itsestäänselviä, normaaleja arjen askareita. Mutta kun kärsii kroonisesta väsymyksestä, ei mitään tällaista jaksa, kuin pienissä pätkissä ja väkisin. Juuri nyt tuntuu, että jaksaisin ihan mitä vain :D

Töissäkin olin yhtä hymyä. Tajusin, että saan työskennellä aivan upeassa luokassa, aivan mahtavien lasten kanssa. Meillä oli mukava päivä, paljon huumoria, naurua, iloa ja ahkerointia. Kaikki lähdimme hyvillä mielin viikonlopun viettoon.

Mitä voin tähän enää lisätä?

Nyt en halua pelätä, en aio pelätä. Minulla on lupa olla onnellinen. Miksi ei muka olisi???

torstai 20. elokuuta 2009

kohta eka työviikko pulkassa, eikä edes väsytä!

Kiva päivä töissä tänään. Oli rauhallista ja oppilaat tekivät hommia kiitettävästi. Ruokailukin sujui varsin rauhallisesti, eilen kun oli pientä levottomuutta ja pelleilyä ruuan kanssa, sekä melkein karkailua ja muuta puolittaista uhittelua. Tiedän, että monta vääntöä on vielä edessä, ja vieraskoreuttakin ilmassa näin alkuvaiheessa.. Mutta iloitsen nyt kuitenkin tästä. Ja hei.. huominen enää ja eka työviikko pulkassa!! Sitten lähdetään viikonlopuksi mökille.

Ja ihme on tapahtunut: en ole nukkunut työpäivän jälkeen päiväunia eilen, enkä tänään.. Perussetti on jokapäivä töistä tultua sellaiset kolmesta viiteen tuntiin... ja päälle ihan normaalit yöunet.. Kilpirauhaskontrolli nyt syksyllä. Mutta sitä odotellessa olen päättänyt ottaa omat keinot käyttöön...

...Luin netistä, että magnesium voisi auttaa väsymykseen, joten olen aloittanut magnesium-kuurin.. Joku väsymystä potenut henkilö kertoi netissä saaneensa magnesiumista suunnattoman avun.. liekkö tämä sitten psykologista vaikutusta vai mitä, mutta olo on parempi, pirteämpi ja elivoimaisempi! Jatkan kuuria, ja katson mitä tapahtuu.

Magnesium auttaa lukemani perusteella jos jonkinlaiseen vaivaan ennaltaehkäisevästi ja parantavasti.. Jos jollain on kokemusta tai parempaa tietoa, niin kertokaa ihmeessä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Koulupainotteista

Niin ne työt vaan pyörähti käyntiin ja tuntuu melkein kuin ei olisi poissa ollutkaan. Oppilaiden kanssa ollessa väsymystäkään ei muista, eikä kelloa ehdi juuri vilkuilla. Ihan oikeat kouluhommat aloitettiin tänään, eilisen mennessä lähinnä tutustumiseen ja sen sellaiseen. Kivoja oppilaita, ja vielä innokkaitakin näin lukukauden alkaessa :) Mielenkiinnolla odotan millainen vuosi mahtaakaan tulla.
Omat opintonikin avoimessa yliopistossa jatkuvat, pari tenttiä olisi vielä edessä lähitulevaisuudessa, eli aika koulupainotteista on. Iltaisin ajattelin lueskella tentteihin. (VAIKKA MITEN VÄSYTTÄISI!!)



Vastapainoksi koulukiireille kävelylenkki kaupungilla miehen kanssa. Mikäs sen parempaa, kuin raitis meri-ilma ja rakkaan ihmisen käsi omassa... hmmm.