Pyörähdys

Meneepä aika siivillä. Pitkä blogihiljaisuus. Ajattelinpa tulla tekemään pyörähdyksen tänne pitkästä aikaa; Kenties infotakseni, että olen yhä hengissä ;)

Joskus joku kirjoitti jossain, miten ärsyttävää on, kun jotkut blogit vain tuntuvat hiljentyvän lopullisesti, ilman, että kirjoittaja kertoo aikovansa lopettaa blogin, tai pitävänsä siitä taukoa. Tämä kirjoittaja totesi, että siinähän saattaa jopa huolestua onko blogin ylläpitäjä ylipäätään edes elävien kirjoissa. Siispä: täällä ollaan ja voidaan ainakin nyt jotenkin, ellei nyt ihan vallan loistavasti.

Kausi-ihmisyys

Olen kausi-ihminen. Kai meillä jokaisella on sellaista kausitaipumusta, en tiedä. Tarkoitan kausi-ihmisyydellä sitä, että tulee kausia, niitä ajanjaksoja, jolloin on hurjan innostunut jostakin asiasta, olkoon se vaikka blogin pitäminen, musiikin kuuntelu, valokuvaus tai kirjojen lukeminen, herkuttelu tai urheilu... Sitä voisi tehdä koko päivän ja viikon tai kuukauden, vain sitä tiettyä asiaa. Sitten tulee se kausi, kun innostus lopahtaa, jotenkin ikäänkuin unohtuu, jää jalkoihin. Ehkä motivaatio katoaa, sisältö ja tarkoitus, tekemisen ilo. Ehkä sitä on tehnyt aikansa liikaa jotakin samaa asiaa. Taikka sitten elämään vain tulee jotakin muuta sisältöä, joka vie huomion itseensä, ja näin alkaa uusi kausi, jonkin muun asian parissa.

Kausittaisuudessa sinänsä ei ole mitään huonoa. Mutta monesti itselläni asiat jäävät kesken, sitä aloittaa esimerkiksi innoissaan jonkin uuden jutun, vaikkapa kielen opiskelun, ja sitten tulee pitkä kausi, kun se ei innostakaan. Silloin sen kokee jääneen kesken, vaikka jossakin vaiheessa siitä ehkä innostuu taas, ja palaa asian pariin.

Mietin eräänä päivänä ollessani kävelyllä, että lopetan tämän blogin kirjoittamisen, koska en enää tiedä miksi pidän tätä pystyssä. Silti mieleen on toisinaan pulpahdellut asioita, joista olisi kiva kirjoittaa, vaikkapa juuri täällä. Mutta en sitten ole kirjoittanut, koska en ole ollut blogifiiliksellä, eli ei ole ollut blogikausi. Tuntuu teennäiseltä, jos väkinäisesti kirjoittaisin vain siksi, että blogi pysyisi jotenkin hengissä. Tänään päätin, että en lopeta tätä blogia, en piruuttanikaan ;) Odotan blogikautta taas alkavaksi, blogikärpänen tässä yrittää taas herätellä minua, myös jälleen lukemaan seuraamiani blogeja.

Nyt on taas menossa muutenkin lukemiskausi. Voi mennä vuosi, etten lue oikein juuri mitään, sitten kun alan lukea, olen niin uppoutunut kirjoihin, että töissäkin odotan, voi kunpa pääsisin jo jatkamaan sitä jännää kirjaa... Mutta kunpa sitä osaisi keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan, lukea sen alusta loppuun ja siirtyä sitten seuraavaan, mutta ei... minulla on tällä hetkellä kahdeksan kirjaa kesken, luen tunnelman mukaan niistä milloin mitäkin. No, pääasia tietysti, että luen taas, olen siitä iloinen. Pitää kai ikäänkuin ahmia varastoon kaikki se lukeminen, mikä on viimeaikoina jäänyt lukematta, kun oli ns. kuiva kausi, jolloin katselin vain passiivisena telkkaria. Kyllä lukeminen kannattaa, se pitää mielen virkeänä ja avartaa.

Ehkä lukeminen ja blogin pitäminen liittyvät molemmat sellaisiin kausiin, jolloin sitä keskittyy enemmän itseensä, ottaa aikaa ajatuksille ja pysähtyy. Sitten tulee niitä kausia, jolloin vipeltää paikasta toiseen ja siirtyy niin sanotusti pinnallisemmalle elämisentasolle, jolloin ei ole niin aikaa syventyä tällaisiin asioihin. Niitäkin kausia tarvitaan. Vilkkaan ja pintasuuntautuneen kauden jälkeen on hyvä pysähtyä ja hiljentää tahtia. Ja hiljentymisen arvon huomaa kirkkaammin, kun sitä on edeltänyt kiireisempi kausi.

On syksy niin ihmeellinen...

Kävin taas puistossa kävelemässä. Syksyn värit ovat nyt kauneimmillaan. Tuntuu, että olen nauttinut syksystä tänä vuonna aivan erityisen erityisellä tavalla. Toki olen aina rakastanut syksyä, mutta nyt aivan erityisen voimallisesti. En oikein osaa edes selittää miksi on näin. Syksyssä on aina jotakin uutta, uuden tuntua - ja samalla jonkin taaksejättämistä. Etenkin juuri nyt tuntuu siltä.

 "On syksy niin ihmeellinen,

   minä kaikkea ymmärrä en.

   Miten vihreä maa,

   värin uuden nyt saa,

  linnut lentävät merien taa.. " 

Puisto syksyllä

Kävin kävelyllä puistossa, pitkästä aikaa, ja räpsin vähän kuvia samalla. Päätin, että käyn siellä jatkossa useammin. Mieltä rauhoittava paikka :)

Ihmeitä ihmettelemässä

Kävin kameran kanssa tuossa pihalla vähän tunnelmoimassa syksyä. Olen taas tavoittanut itsestäni sen pienen lapsen, joka jää hämmästelemään kaikkea ympärillään, ja löytää ihmeitä pieneltäkin tuntuvista asioista. :) Sitä on ehkä monesti ollut ja elänyt vähän kuin sumussa; maailma ympärillä on ollut mukamas niin tavanomainen, että se on ollut siinä taka-alalla, kun on melkein juoksujalkaa kiirehtinyt paikasta A paikkaan B. Ei se saa olla niin. Maailmahan on täynnä ihmeitä, niin suuria ihmeitä, että niitä täytyy jäädä oikein kävellessä ihmettelemään ja tutkailemaan, kumartua katsomaan lähempää.

Vierailija

Meillä kävi illalla yllätysvierailija. Lokoisasti nukkui pienet torkut omenapuun katveessa, ja mutusteli illalliseksi ruohoa. Meinasin, jotta menisinkö kyselemään kuulumisiaan, mutta olisi kaveri varmaan luikkinut karkuun.

Ihmetyttää

Minne viikonloput häviävät niin nopeasti? Miksen koskaan ennätä ajoissa nukkumaan? Miksi aamulla tulee aina kiire, vaikka nousisin ajoissa ylös? Miksi viikko tuntuu alussa niin tuskallisen pitkältä, mutta hujahtaa kuitenkin ikäänkuin huomaamatta ohi? Onko viikonloppujen välissä edes mitään viikkoja?? Minne aika oikein häviää? Mitä häh?